keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Blogisti debatoimassa professori Atte Korholan kanssa ilmastonmuutoksesta Radio Deilla

Sain eilen 3.10.2017 iltapäivällä puhelinsoiton Radio Dein toimittajalta. Hän selitti aluksi, mistä oli saanut yhteystietoni, ja sitten esitti melkoisen määrän ilmastonmuutosaiheisia kysymyksiä, joihin vastailin lounaani valmistelun ohessa. Puhelun lopuksi toimittaja esitti kutsun tänään (4.10.) aamulla suorana lähetettävään Dein ohjelmaan, Viikon debattiin, jossa aiheena olisi ilmastonmuutos. 

Kun kyselin, kenen kanssa pitäisi debatoida, toimittaja ehdotti jotakuta vihreää poliitikkoa. Minä annoin ymmärtää, etten ole kiinnostunut jankuttamisesta henkilöiden kanssa, joiden suhtautuminen aiheeseen usein on herkän uskonnollinen ja vähemmän faktoihin pureutuva. Taisin vihjata, että keskustelisin mieluummin jonkun edes vähän asiaan perehtyneen kanssa. No, parin tunnin kuluttua tuli tieto, että Helsingin yliopiston ympäristömuutoksen professori Atte Korhola olisi käytettävissä lähetykseen, ja minä myös sitten lupauduin.

Aamuinen kokemus oli minulle avartava, sillä en ole muutamaa kauan sitten tehtyä haastattelua lukuun ottamatta joutunut juoksemaan mediastudioissa ja varsinkaan suorissa lähetyksissä. Jätän kokemukseni muun kommentoinnin pääosin niille lukijoille, jotka jaksavat tuon pitkän lähetyksen kuunnella. Olen blogin kautta sitä kuuntelevia palkinnut leikkaamalla pari pitkähköä radiomainosjaksoa pois.

Olen käynyt kuuntelemassa muutamia professori Korholan luentoja, nähnyt häntä joissakin debateissa sekä kuullut ja lukenut hänen käsityksistään valtamediasta. Muutaman Korholan tutkimuspaperinkin olen lukenut. En kuitenkaan tunne Korholaa, eikä hänellä liene ollut mitään käsitystä minusta. Ehkä siksi hän suostuikin debattiin? Suostuisiko toista kertaa? Ehkäpä, sillä ei tuo debatti mennyt ainakaan kammoamani jankkaamisen puolelle tai ollut muutenkaan epäkorrektia. Mutta sanon kuitenkin yhden asian, joka särähti korvaani pariin kertaan.

Professori Korhola luonnehti minua pariin otteeseen ehkä hiukan vähättelevästi kansalaistieteilijäksi ja osittaistotuuden siementäjäksi. Vaikka Korholan ilmaukset eivät sinänsä olleet loukkaavia, niitä voi kutsua ad hominem -argumentoinniksi, jota minun opiskeluaikanani korkeakouluissa – ja myöhemmin myös työelämässä – opetettiin välttämään. Sen käyttämisestä kun voi kuulijoille jäädä epäilys, että asia-argumentit ovat loppumassa.