tiistai 30. joulukuuta 2014

Timo Soinin uusi ongelma: Paavi on PS-puolueen kanssa ristiriitaisella linjalla!

Tämä bloggaus käsittelee katolisen kirkon uutta suhdetta ilmastonmuutokseen, mutta johdatukseksi muutama asian suhteuttava kappale hiilidioksidipitoisuuksista, joista ihmisillä ei usein ole todellisuutta vastaavia käsityksiä.

Viereisessä kuvassa on esitetty eräiden tilanteiden hiilidioksidipitoisuuksia. Niiden selitykset ovat alla. Lyhenne ppm (parts per million) tarkoittaa siis miljoonasosaa. Ja nuo miljoonasosat siis ovat ilmakehän kaasujakauman miljoonasosia.
  1. 40,000 ppm: Terveen ihmisen uloshengitysilman hiilidioksidipitoisuus (CO2-pitoisuus).
  2. 8,000 ppm: Hiilidioksidipitoisuuden hälytysraja sukellusveneissä. Tuota suuremmat pitoisuudet ovat Yhdysvaltain sukellusveneissä varoitusrajana, sillä suuremmat pitoisuudet alkavat haitata henkistä toimintakykyä.
  3. 2,500 ppm: CO2-pitoisuus suositun helsinkiläisen baarin sisäilmassa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä klo 1:30.
  4. 1500 ppm: Keskimääräinen ilmakehän CO2-pitoisuus viimeisen 550 miljoonan vuoden aikana, jolloin nykyisen kaltainen elämä maapallolla kehittyi. 
  5. 1500 ppm: Tavoiteltu CO2-pitoisuus teollisissa kasvihuoneissa.
  6. 1,000 ppm: Keskimääräinen CO2-pitoisuus luokkahuoneessa iltapäivän oppitunnin loppupuolella.
  7. 600 ppm: Ilmastorealistin kirjoittajan olohuoneen CO2-pitoisuus keskimäärin. Olohuonetta tuuletetaan turhankin hyvin Mikon (ja monien siellä kotiaan pitävien kasvien) mielestä.
  8. 397 ppm: CO2-pitoisuus keskimääräisessä ilmakehässä marrakuun lopulla 2014. Sen tolppa on merkitty punaisella.
  9. 280 ppm: Esiteollisen ajan ilmakehän CO2-pitoisuus 1700-luvulla mm. jääkairausnäytteiden perusteella.
  10. 150 ppm: Raja, jonka alapuolella kasvit kuolevat nälkään, kun yhteyttämiseen tarvittavaa hiilidioksidia ei ole saatavilla riittävästi.
  11. Kioton pöytäkirjan 1997 tarkoituksena on täydentää Rio de Janeirossa 1992 sovittua maailmanlaajuista sopimusta lisäämällä siihen laillisesti sitova lisäsopimus, jonka allekirjoittaneet valtiot sitoutuvat yhdessä taistelemaan ilmastonmuutosta vastaan ja vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä. Tolppa ilmaisee, paljonko CO2-pitoisuus on sopimuksen aikana muuttunut.
Jos hiilidioksidia pidetään saasteena, kuten yhä useammin kuulee väitettävän, kaiketi baarit pitäisi kieltää kohdan 2 pitoisuuksien mukaisesti. Sama koskee tietysti luokkahuoneita. Puhumattakaan kotimaisten tomaattien ja kurkkujen viljelystä kasvihuoneissa. Nehän on kasvatettu kohdan 4 mukaan lähes puhtaassa saasteessa verrattuna normaali-ilmakehään, joten ainakaan luomuna niitä ei voi pitää.

Miten voisimme puhdistaa koti-ilmamme hiilidioksidisaasteesta? No tuulettamalla tietysti. Kesällä tuo ei ole ongelmallista, mutta hiilidioksidiherkän on syytä tehdä se myös talvella, sillä silloin - varsinkin pakkasjaksojen aikana - ero huoneilman ja sisäilman CO2-pitoisuudessa kasvaa suureksi.

Mutta pari johtopäätöstä voimme toki tuosta tolpparivistöstä tehdä. Ensinnäkin ihmiskunnalle hiilidioksidi ei näyttäisi olevan myrkyllistä tai edes outoa, vaikka ilmakehän nykyinen CO2-pitoisuus jostain syystä nelinkertaistuisi. Varhaiset esivanhempamme miljoonia vuosia sitten kehittyivät sellaisissa pitoisuuksissa. Huolestuneille kerrottakoon, että ihmisten keinoin moinen lisäys ei edes onnistuisi, sillä jos seuraavan parinsadan vuoden aikana polttaisimme kaiken nyt tiedossa olevan öljyn, maakaasun ja kivihiilen, voisimme päästä jonnekin 800 ppm:n tasolle.

Toinen johtopäätös lienee se, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on ollut laskussa sinä aikana, kun elämää on maapallolla ollut. Sen luonnollinen vaihteluväli on viimeisten muutamien satojen miljoonien vuosien aikana ollut suuruusluokkaa 2000 - 180 ppm:ä. Huolestuttavaa on lähinnä se, että viimeisen parin miljoonan vuoden aikana toistuneiden jääkausien aikana pitoisuus on ollut alimmillaan ja hyvin lähellä kasvien nälkäkuolemarajaa - siis 10. tolppaa.

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Apea keskustelu Korvatunturilla

Saan välillä postia Ilmastorealismin lukijoilta. Alla on ote Korvatunturilta tulleesta tietovuodosta, jossa kerrotaan vakavasta sisäisestä keskustelusta noin viikko sitten:

"Joulupukki, miksi olet noin apean näköinen? Ottavatko jouluvalmistelut voimille?”
”Ei, vaan byrokratia.”

”Tivaako rakennusvalvonta taas Korvatunturin rakennuslupia vai haluaako ympäristövirasto tietää, miten täytämme haja-asutusalueiden jätevesimääräykset?”

”Pahempaa, paljon pahempaa, hyvät tontut.”

”Nyt emme kuitenkaan ehdi murehtia byrokratiaa. Jouluun on vain puolitoista viikkoa aikaa. Joko rupeamme lastaamaan lahjoja rekeesi, Joulupukki?”

”Ette. Liikenneturvavirasto Trafista tuli juuri kirje, jonka mukaan lastimme on laiton. Porojen reessä on kuulemma pahasti ylikuormaa, jos kyydissä on lahjat maailman kaikille kilteille lapsille. Lisäksi meillä pitäisi olla joku ammattiliikenteen liikennelupa. ”

”Mistä me nyt sellaisen luvan tähän hätään saamme?”

”Emme mistään. Sitäpaitsi Petteri päästelee vetäessään niin paljon metaania, ettei sellaisella koneella saa päästömääräysten mukaan ajaa enää edes tunturissa. Meidän pitäisi pestata joku kuljetusfirma. Mutta ei siinä kaikki. Urakka on niin iso, että hankintalain mukaan meidän on kilpailutettava se koko EU:n alueella.”

”Me tontut emme kai sitten juuri nyt voi tehdä mitään muuta kuin lähteä tarkkailemaan, ovatko lapset kilttejä.”

”Valitettavasti se ei käy. Minulla on tässä oikeuden ennakkopäätös, jonka mukaan ikkunoiden takana kurkkiminen on laitonta. Siitä saa vähintään lähestymiskieltoa.”

”Miten me sitten pystymme merkitsemään Joulupukin suureen kirjaan, kuka ansaitsee lahjan ja kuka ei?”

”Se minun suuri kirjanikin on hävitettävä. Tietosuojavaltuutetun mielestä kyseessä on laiton henkilörekisteri.”

”Mutta Joulupukki, mihin sitten joutuvat kaikki nämä lelut, joita me tontut olemme nikkaroineet koko vuoden?”

”Tekniikan turvakeskus Tukes määrää, että ne on hävitettävä, sillä niistä puuttuvat alkuperämerkinnät, tuoteselosteet sekä käyttö- ja turvaohjeet.”

”Hävitettävä! Tuonne Korvatunturin isoon takkaanko meidän on lahjat heitettävä?”

”Ei niitä saa polttaa ilmastosuojelullisista syistä. Osa on vietävä ongelmajätelaitokselle Riihimäelle ja loput lajiteltava jäteasemille.”

”Silloinhan lahjoista ei ole kenellekään mitään iloa.”

”Kyllä on. Nimittäin verottajalle. Sain juuri verotuspäätöksen, jonka mukaan toimintamme on arvonlisäverollista. Lahjoista on maksettava 24 prosentin alvi.”

”Voiko joulumieltä musertaa enää tätä enempää?”

”Kyllä voi. Minä en nimittäin enää ole Joulupukki.”

”Mitä ihmettä?! Kuka sinä sitten olet?”

”Sain juuri ely-keskukselta uudet ohjeet sukupuolineutraalista jouluperinteestä. Olen tästä lähtien viralliselta nimeltäni Jouluhenkilö."


--------------------------------------

Tuntemattomille kirjoittajille kiitokset huolen jakamisesta. Epäilen Joulupukin kuitenkin keränneen sisunsa ja lähteneen liikkeelle. Joten koettakaapa rohkaista häntä, jos satutte tapaamaan tänään.

Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta Ilmastorealismin lukijoille!

PS. Jos aika käy pitkäksi, saatan pukata vielä bloggauksen tai kaksi ennen vuodenvaihdetta.

tiistai 23. joulukuuta 2014

Onko Suomen keskilämpötila noussut viimeisten 166 vuoden aikana yli kaksi astetta?

Ilmatieteen laitos julkaisi 22.12.2014 tuoreesta tutkimuspaperista (S. Mikkonen et al. 2014) tiedotteen otsikolla "Suomen keskilämpötila noussut jo yli kaksi astetta". Otsikko on aika kova. Sillä ehkä yritetään herätellä ilmastonmuutosuutisointiin jo aika kyllästyneitä suomalaisia siihen, että
Ilmatieteen laitoksen tiedotteen alku 22.12.2014
YK:n asettama fiktiivinen kahden Celsius-asteen lämpenemisen torjuntaraja olisi jo ylitetty Suomessa.

Minä päätin tarkistaa, mitä ilmastotutkimuksen kovina faktoina pidetyt ja maailman huippututkijoiden laatimat aikasarjat kertovat Suomen lämpötilamuutoksista suurinpiirtein samalla ajanjaksolla. Otin vertailuun brittien ilmatieteenlaitoksen analyysiyksikön, Hadley Centerin, maasääasemien mittauksiin perustuvan sarjan, CRUTEM4:n, yhdysvaltalaisen Berkeleyn yliopiston BEST-sarjan ja Remote Sensing Systems -yrityksen ylläpitämän satelliittimittauksiin perustuvan RSS-aikasarjan. Katsotaanpa, antavatko nuo eri tavoin laaditut sarjat tukea Ilmatieteen laitoksen ja Itä-Suomen yliopiston tutkijoiden tuloksille. Seuraavassa sisennettynä ja kursivoituna ovat tutkimustiedotteen kappaleet. Minun laskemani johtopäätökset em. aikasarjoista ovat normaalitekstinä.
Keskimääräinen nousu tarkasteluajanjaksolla oli 0,14 astetta vuosikymmenessä, mikä on lähes kaksinkertainen maapallon keskiarvoon verrattuna.
Tutkijat tarkoittavat siis ajanjaksoa 1847 - 2013. Valitettavasti en päässyt aivan yhtä kauas menneisyyteen. CRUTEM4 kattaa vain jakson 1855 ja rajoitin BESTinkin käytön vertailtavuuden vuoksi ajanjaksoon 1855 -2013. Joka suhteessa tarkin ja kattavin satelliittisarja RSS antaa tuloksia vasta vuodesta 1979 alkaen, joten palataan siihen myöhemmin.

Jos tutkimusjakson 166 vuoden aikana lämpötila on noussut keskimäärin 0,14 astetta vuosikymmenessä, pitäisi kokonaisnousun olla tietysti (16,6*0,14°C=) 2,324°C, mikä on yli kaksi astetta. CRUTEM4 antaa jaksolle 1855 - 2013 lineaariseksi trendiksi 0,01°C/vuosi, mikä vuodesta 1847 asti projisoituna tarkoittaisi (166*0,01°C=) 1,66°C nousua. BEST-aikasarja antaa vastaavaksi 1,83 asteen nousun. Kumpikaan sarja ei siis vahvista Ilmatieteen laitoksen tiedotteen otsikkoa. Tai kaiketi voisimme sanoa niiden suorastaan kumoavan tai ainakin kyseenalaistavan sen?
Tuoreen tutkimuksen mukaan erityisen nopeaa lämpötilan kohoaminen on ollut viimeisten 40 vuoden aikana, jolloin lämpötila on noussut yli 0,2 astetta vuosikymmenessä. 
Siis erityisen nopeaa lämpeneminen olisi ollut vuosina 1974 - 2013? Katsotaanpa! CRUTEM4:n mukaan tuona aikana olisi vuosikeskiarvona lämmennyt  1,64 astetta, ja BEST:n luku on 1,68. Mutta selvästi voimakkaammin lämpenevä jakso löytyy CRUTEM:sta vuosilta 1899 - 1938, jolloin lämpeni yli kahdella asteella. BEST vahvistaa CRUTEM:n tuloksen. Lähes 80 vuotta sitten siis elettiin viime aikoina nähtyä voimakkaammin lämpenevää ajanjaksoa, josta tutkijat eivät halua kertoa. Miksihän? Mutta siis viimeisen 40 vuoden lämpenemisessä ei siis edes lyhyen mittaushistoriamme valossa ole mitään merkillistä.

"Lämpötilan nousu on ollut voimakkainta marras-, joulu- ja tammikuussa. Myös kevätkuukausina eli maalis-, huhti- ja toukokuussa lämpötilan nousu on ollut vuosittaista keskiarvoa nopeampaa. Kesäkuukausina lämpötilan nousu on ollut vähäisempää", toteaa Ilmatieteen laitoksen ja Itä-Suomen yliopiston professori Ari Laaksonen.

Vuodenaikojen lämpenemisvauhti (°C/100 vuotta)
CRUTEM4-sarjan mukaan 1855-2013
CRUTEM:n ja BEST:n mukaan lämpötilan nousu on ollut voimakkainta joulukuussa. Kakkoseksi CRUTEM antaa toukokuun ja BEST maaliskuun. Kolmosina ovat vastaavasti marraskuu ja toukokuu. Kumpikaan sarja ei sijoita tammikuuta kärkikolmikkoon. Se on molemmissa lämmennyt selvästi vuosikeskiarvoa paljon hitaammin.

Sekä CRUTEM:ssa että BEST:ssä vain kevätkuukausien lämpenemisvauhdin keskiarvo on yli vuosikeskiarvon. Muut vuodenajat ovat joko hieman tai paljon alle sen. Ja molemmissa kesät ovat lämmenneet vähiten, mikä on toistaiseksi ainoa asia, missä po. aikasarjat tukevat tutkimuspaperia.
Lämpenemisen seurauksena Suomen järvien on havaittu jäätyvän myöhemmin ja jäiden lähtevän aiemmin keväällä. Vaikka lämpötilan nousu varsinaisina kasvukuukausina on ollut vähäistä, puiden lehtien puhkeaminen ja kukkiminen on havaintojen mukaan aikaistunut.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Liman ilmastokokous ja Déjà-vu

Liman kokouksen mustanpuhuva tunnus
Perun pääkaupungissa pidetty ilmastokokous (COP20) on kantautuneiden tietojen mukaan päässyt jonkinlaiseen laihaan sopuun ”tiekartasta” kohti kansainvälisen ilmastosopimuksen solmimista ensi joulukuussa Pariisissa (COP21). Katsotaanpa, miten kokoomuslainen ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen summaa tuoreessa bloggauksessaan kokouksen annin itse paikalla olleena. Omat kommenttini ovat tavalliseen tapaan normaalitekstillä.  

Liman ilmastokokous päättyi hetki sitten sopuun, jota voisi kuvailla vaikka näin: heikompi kuin toivoimme, mutta paljon parempi kuin ei mitään.

Kaikki joutuivat tekemään kompromisseja. Emme saaneet parhaita mahdollisia askelmerkkejä kohti Pariisia, mutta olemme yhä raiteella kohti päätavoitetta eli uutta ilmastosopimusta vuoden 2015 lopulla. Uusi, kattava ilmastosopimus tarvitaan, tätä yksikään osapuoli ei missään vaiheessa ole kyseenalaistanut. Yhteinen tahto luo myös toivoa siitä, että tie löytyy.

Ministeri Grahn-Laasonen
Kattavuus on suhteellinen käsite. Limassa sillä tarkoitettiin kahta eri asiaa. Kehitysmaat ja osa kehittyvistä talouksista tarkoitti sitä, että päästörajoitukset ja kustannukset koskevat kattavasti vain länsimaita, ja tulonsiirtojen vastaanottajina ovat kattavasti kehitysmaat. Osa länsimaista käsitti em. ryhmien mielestä epäreilusti, että päästövähennykset koskisivat kaikkia maita – myös maailman ylivoimaisesti suurinta CO2-päästäjää eli Kiinaa, ja kolmanneksi suurinta päästäjää eli Intiaa. Kovin paljoa yhteistä ei noilla käsityksillä ole. Eikä silloin ole yhteistä tahtoakaan.

Liman kokous oli vaikea ja meni reilusti yliajalle. Lukuisten käänteiden ja maaryhmien konsultaatioiden jälkeen puheenjohtajat toivat sunnuntaiyönä istuntoon päätösesityksen, joka oli hyväksyttävissä.

Liman kokous oli hyvin samantyyppinen kuin aiemmatkin ilmastokokoukset, jotka ovat kokouksen alun toiveikkuudesta huolimatta menneet aina reilusti yliajalle ja tuottaneet laillisesti sitovan, aidosti kattavan sekä kunnianhimoisen sopimuksen ajajien näkökulmasta heikkoja tai suorastaan katastrofaalisia tuloksia. Ainoa asia, mistä Limassa sovittiin, taisi olla kasvojen pesu, jotta täydellistä epäonnistumista ei tarvitsisi myöntää Euroopan ja Pohjois-Amerikan vihreille.

Mistä Limassa sitten sovittiin? Limassa saatiin aikaan uuden ilmastosopimuksen pohjateksti. ”Elementtipaperi” sisältää edelleen lukuisia vaihtoehtoja. Vaikeat kysymykset jäivät ratkaistavaksi Pariisissa, mutta se oli odotettavissakin.

Elementtipaperin ”lukuisat” vaihtoehdot on lievä ilmaus. Tosiasiassa elementtipaperissa ei muuta olekaan kuin keskenään ristiriitaisia vaihtoehtoja. En ihmettele, ettei ympäristöministeri halunnut antaa linkkiä siihen. Ilmastorealismi sellaisen kuitenkin antaa – kas tässä.

Uutta ilmastosopimusta on pyritty rakentamaan maiden omista lähtökohdista käsin, jotta vanhaa, historiallista jakolinjaa teollisuusmaihin ja kehitysmaihin voitaisiin murtaa. Aika on ajanut ohitse vuoden 1992 maajaosta, kun osa kehitysmaista on vaurastunut. Ns. palomuuri on edelleen yksi vaikeimpia kysymyksiä Pariisin tulevissa neuvotteluissa.

Maailman maiden on aiemmin sovittu tuovan itse määrittelemänsä panokset pöytään uuden sopimuksen pohjaksi ensi vuoden maaliskuuhun mennessä tai hyvissä ajoin ennen Pariisin kokousta.

Limassa oli tarkoitus sopia, mitä näiden panosten tulisi sisältää. Lisäksi oli tarkoitus sopia siitä, mitä kaikkia tietoja näistä pitäisi esittää, jotta olisi arvioitavissa, miten annetut lupaukset riittävät ilmastonmuutoksen hillitsemiseen.

Tietovaatimukset jäivät niukemmiksi kuin olisimme toivoneet ja muuttuivat viime vaiheessa enemmän suositusluontoisiksi.

Tjaah, aika lieviä ilmauksia jälleen. Tosiasiassa tietovaatimuksista ei kyetty sopimaan ollenkaan. Edes siitä, milloin tiedot annetaan kokouksia järjestävälle UNFCCC:lle, ei päästy sopimukseen.

EU:lle ja Suomelle on ollut tärkeää, että kansalliset panokset keskittyvät päästöjen vähentämiseen.

Tässäpä erimielisyyksien ydin onkin. Pääosalle maailman maista tuo asia ei ole ollenkaan tärkeää, sillä niillä ei ole aikomustakaan keskittyä hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen. Ne haluavat keskittyä EU:n, Yhdysvaltain ja muutaman muun kehittyneen maan maksamien satojen tai jopa tuhansien miljardien dollareiden vuosittaisten ilmastokorvausten jakamiseen. Ymmärrettävästi tämä asia ei ole Suomen tärkeimpien prioriteettien joukossa, vaikka rahan lappaminen etelään nykyisin jo kuuluu maamme politiikan normistoon omasta velkaantumisestamme huolimatta.

Euroopan unioni on jo tehnyt oman sitoumuksensa. Olemme luvanneet vähentää päästöjämme vähintään 40 prosenttia. Vähintään-sana lupaa, että olemme valmiita tekemään enemmänkin, jos muu maailma lähtee mukaan. Jo ennen Liman kokousta optimismia loi se, että EU:n lisäksi maailman suurimmat saastuttajat USA ja Kiina kertoivat omista sitoumuksistaan. Kiina lupasi, että sen kasvihuonekaasupäästöjen kasvu pysähtyy viimeistään vuonna 2030 ja että uusiutuvan energian osuus nousee 20 prosenttiin. USA vähentää päästöjään 26-28 prosenttia vuoden 2005 tasosta vuoteen 2025 mennessä.

Vai loivat USA:n ja Kiinan lupaukset optimismia? Kiinahan lupasi kasvattaa hiilidioksidipäästöjä 2030-luvulle asti. Ja Yhdysvaltain lupauksen antoi parin vuoden kuluttua eläköityvä presidentti, jota maan kongressi ei ilmastopolitiikassa tue. Kun edes tietovaatimuksista ei sovittu, ei Kiinan tarvitse kummemmin kertoa, miten se aikoo nostaa uusiutuvan energian osuutta.

perjantai 12. joulukuuta 2014

Käärmeöljykauppiaaseen ei kannata uskoa

Seitsemän vuotta sitten (10.12.2007) Al Gore vastaanotti Nobel-rauhanpalkintonsa ilmastonmuutoksen tulevien kauheuksien paljastamisesta. Hän piti puheen, josta yksi osa on taltioituna alla olevalla lyhyellä youtube-klipillä.



Al Gore siis ennusti, että arktinen merijää saattaa olla mennyttä jo seitsemän vuoden kuluttua. Siis 10.12.2014. No, kurkistetaanpa parilla kuvalla jäätöntä Jäämerta ensin satelliitin näkökulmasta ja sitten tilastollisesti.

Kuva 1
Hmm... Viereisessä kuvassa on Yhdysvaltain lumi- ja jäätietokeskuksen (NSIDC) käsitys arktisesta merijäästä päivää Al Goren ennustaman jäättömän Jäämeren jälkeen - siis 11.12.2014. Tiukkaa 1 - 5 metrin paksuista merijäätä näyttäisi olevan kaikkialla Beringin salmesta lähes Islantiin asti. Joko Jäämeri jäätyi luonnonihmeen lailla viime yönä tai ...

Kuvassa on esitetty keltaisella viivalla myös NSDIC:n käsitys keskimääräisestä jääpeitteen pinta-alasta vuosina 1981- 2010. Jäätä näyttäisi hieman puuttuvan Beringinmereltä ja hitusen Barentsinmereltäkin keskimääräiseen verrattuna, mutta toisaalta sitä on vähän tavanomaista enemmän mm. Hudsonin lahdella, missä jääkarhut varmaankin iloitsevat asiasta.

Tarkkasilmäinen lukija varmasti huomaa myös sen, että Perämeren pohjukasta puuttuu pieni siivu merijäätä. Tämä syksy onkin ollut Itämerellä tavanomaista lämpimämpi.

Katsotaanpa sitten asiaa tilastollisten graafien kautta. Aikasarjastahan selviää, oliko Jäämeren jääpeite eilen ihmeellinen asia vai melko normaali tilanne.

Kuva 2

Viereisen kuvan 2 Arktikan jääpeitegraafista selviää pari mielenkiintoista asiaa. Ensinnäkään jäät eivät kadonneet alueelta edes kesällä. Ja toisaalta merijääpeitteen pinta-ala näyttää olleen kasvussa jo usean vuoden ajana, sillä tämän vuoden punainen kuvaaja osoittaa selvästi suurempia lukemia kuin muutamien edellisten vuosien kuvaajat.

Onko tässä tilastollisesti jotain tärkeää? No tokipa. Punainen tämän vuoden jääpeitteen kuvaaja nimittäin on pikkuhiljaa kivunnut kuvan harmaalle vyöhykkeelle, joka esittää ± yhden standardipoikkeaman aluetta, jonka sisälle osuu noin puolet normaalin hajonnan mukaisista tapahtumista. Yleensähän tuolle alueelle osuvaa tapahtumaa pidetään normaalina. Voisimme siis sanoa, että merijäätä on pohjoisessa aika normaali määrä, vaikka sitä Perämeren pohjukasta hieman puuttuukin.


maanantai 8. joulukuuta 2014

Rahako nostaa lämpötiloja?

Viime viikolla maailman ilmatieteen järjestö, WMO, väitti tästä vuodesta tulevan kenties kuumimman vuoden mittaushistorian aikana. Tuo YK:n alainen toimisto perusti havaintonsa kolmeen pintalämpötilojen mittauksia seuraavaan aikasarjaan. Ilmoitus oli päivätty Perun pääkaupunkiin, jossa YK:n ilmastokonferenssi koettaa taklata ilmastonmuutosta. Palaan myöhemmin siihen, miksi WMO halusi asialle julkisuutta.

Kuva 1
Katsotaanpa ensin, millaisesta ongelmasta on kyse. Olen viereiseen kuvaan 1 ottanut kahden eri lämpöaikasarjan kuvaajat (lämpötilapoikkeamat verrattuna vuosien 1981-2010 keskimääräiseen) vuosilta 1996 - 2013. Toinen sarjoista on WMO:nkin usein lainaama brittien HadCRUT4, joka perustuu maan pinnalla olevien lämpömittareiden lukemiin. Ja toinen on yhdysvaltalainen Remote Sensing Systemsin satelliittimittauksiin perustuva sarja. Asetin kuvan Y-akselin tarkoituksella samaan suuruusluokkaan, jota meidän kotiemme ulkolämpömittarit osoittavat.

Aikasarjoilla on tietysti eroja, sillä ne mittaavat eri asioita. Kun HadCRUT4 koettaa kuvata lämpötilaa kahden metrin korkeudessa, mittaa RSS:n TLT-sarja alempaa ilmakehää alimman 10 kilometrin alueella. RSS:n mittausten painopiste on noin kahden kilometrin korkeudessa. Ja kun satelliitit mittaavat maaapallon ilmakehää kattavasti lähes navalta navalle, perustuu HadCRUT4 vain maalla ja hyvin rajoitetusti merillä oleviin mittausasemiin. RSS on siis alueellisesti kattavampi sekä maan pinnalla että korkeuden suhteen.

Mittausmenetelmien tarkkuudessakin on eronsa. HadCRUT4:n mittauksista iso osa tehdään edelleen lukemalla lämpötilat elohopeamittarista, jotka kalibroidaan joskus, kun muistetaan tai sitten ei muisteta. Ne luetaan parhaimmillaan asteen kymmeneosan ja huonoimmillaan puolen asteen tarkkuudella, jos luetaan. RSS:n satelliittianturit kalibroituvat automaattisesti päivittäin avaruuden taustasäteilyn lämpöön, ja antavat tuloksensa joka päivä tietokoneen varmuudella ja asteen tuhannesosan tarkkuudella.

Kuva 2
Voimme helposti väitellä loppumattomiin, kumpi noista mittausmenetelmistä olisi parempi tai tarkempi. Minua on ihmetyttänyt se, että WMO ei näytä luottavan satelliittisarjoihin, vaikka ne yhtyvät hyvin esimerkiksi säähavaintopalloilla tehtyihin havaintoihin. Sen sijaan WMO luottaa maanpintamittauksiin, jotka parhaimmillaankin kattavat vain muutamia kymmeniä prosentteja maapallon pinta-alasta. Kun nuo mittaukset vielä ovat olleet erilaisten "krapulavirheiden" jälkeen alttiita monenlaisille adjusteerauksille, joissa menneet lämpötilat ovat yleensä laskeneet jälkikäteen, on Ilmastorealismia-blogin luottamus niihin heikentynyt. Siksi tarkastelen tätä vuotta satelliittisarjan avulla, vaikka katastrofaalista lämpenemistä ei löydy myöskään HadCRUT4-sarjasta.

Katsotaanpa siis, miten tämä vuosi jo mitattujen 11 ensimmäisen kuukauden osalta vertautuu aiempiin vuosiin. Se on esitetty kuvan 2 graafissa. Siitä näemme, että ainakin vuodet 1998, 2002, 2003, 2005, 2007 ja 2010 ovat ollet globaalisti tätä vuotta lämpimämpiä. Kuvathan suurenevat niitä klikkaamalla.

Kuva 3
No, ainahan on mahdollista, että joulukuusta tulee niin kuuma, että se nostaa tämän vuoden keskilämmön ennätykseen. Olen kuvaan 3 pannut RSS:n toteuman tämän vuoden osalta (sininen kuvaaja). Katkoviivoilla olen merkinnyt oman veikkaukseni (sininen) joulukuun lämmöksi. Punaisella katkoviivalla on esitetty maailman meteorologisen järjestön YK:n ilmastokokouksessa esittämä ennuste, jotta vuodesta tulisi mittaushistorian lämpimin myös RSS-sarjassa. Kumman veikkaat toteutuvan?


keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Saksalaista valistusta yhteisiin talkoisiin ilmaston pelastamiseksi

Ympäristöministeri Hendricks
Saksan ympäristöministeri, sosialidemokraattien Barbara Hendricks, on pannut viestintäosastonsa töihin yhteisen hyvän asian vuoksi. Ministeriö on tuottanut kolme lyhyttä videoklippiä, joiden sanomana on energiansäästön helppous. Jokaisen noin puolen minuutin klipin lopussa on sama sanoma:
"Maailma kiittää. Viisi prosenttia pienempi Saksan kotitalouksien sähkönkulutus tekisi yhden hiilivoimalaitoksen tarpeettomaksi. Se on yhteistä ilmaston suojelua."
Kolmisen viikkoa sitten julkaistuja klippejä on katsottu satoja tuhansia kertoja. Panen ne alle 3.12.2014 katsojaluvun mukaisesti käänteisessä järjestyksessä - siis suosituin viimeisenä. Ottakaapa oppia, suomalaiset!


Hmmm... Jäin pohtimaan, miten tuossa klipissä kannustettu pyöräilyn lisääminen vähentäisi hiilivoiman tarvetta.


Että zombietkin haettu apuun? Näyttävät viimeiset keinot tulleen käyttöön!

Lopuksi se katsotuin, jota on ladattu yli viisinkertaisesti kahteen edelliseen verrattuna:


Tjaah, energiansäästölamppujen sammuttaminen pikaisen toimituksen ajaksi ei taida tuottaa havaittavia säästöjä, mutta hauska klippihän tuo oli. Kun äiti ja tytärkin olivat joviaalin tuntuisia, on suosio taattu.


maanantai 1. joulukuuta 2014

Mammuttimaisen propagandan alkupläjäys

Ylen uutiset asetti maanantaiaamun 1.12.2014 pääuutisen otsikolla "Ihmiskunta mammuttihankkeen edessä – hiilidioksidipäästöistä eroon muutamassa vuosikymmenessä". Syy jutun nostoon on selvä. Perun pääkaupungissa juuri alkanut vuoden suurin ilmastokokous tuonee seuraavan parin viikon aikana runsaasti uutisjuttuja sekä Ylen että muiden aiheesta mielellään raportoivien viestimien sivuille. No, katsotaanpa onko Ylen uutisessa mitään uutta?
Ylen artikkelin kuvitusta
Ihmisen aiheuttamat hiilidioksidipäästöt ovat kasvaneet jatkuvasti, vaikka suunnan pitäisi olla päinvastainen. Ilmakehässä on ilmaston lämpenemistä aiheuttavaa hiilidioksidia enemmän kuin kertaakaan 800 000 vuoteen.
– Ilmastonmuutos on kyetty jo dokumentoimaan. Merivesien pinta on noussut 1900-luvun alusta parikymmentä senttiä valtamerillä. Arktisen alueen jääpeite on sulanut dramaattisesti. Myös vuoristojäätiköt sulavat. Helleaaltoja esiintyy useammin kuin aiemmin, luettelee Ilmatieteenlaitoksen pääjohtaja Petteri Taalas.
Niinpä! Pari asiaa jäi myös kertomatta kuten se, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuus tiettävästi on ollut nykyistä korkeampi lähes koko 4,5 miljardin vuoden ajan, jonka maapallomme on ollut olemassa. Tuona aikana on tapahtunut monenlaisia ilmastonmuutoksia, joita tosiaan on dokumentoitu. Viimeaikainen ilmaston muuttuminen on niin vähäistä kaikin osin, että se näyttää lähinnä kohinalta verrattuna geologisessä lähimenneisyydessäkin tapahtuneisiin muutoksiin.

Merenpinnan nousu Veiksel-jääkauden
kylmimmän vaiheen jälkeen
Merenpinta on noussut pääosan viimeisestä 20000 vuoden jaksosta, kuten viereisestä rekonstruktiosta näkyy. Nousua on tapahtunut kaikkiaan noin 120 metriä, ja nopeimmillaan nousuvauhti on ollut monikymmenkertaista verrattuna viime vuosisadan 1-2 mm:n vuosivauhtiin.

Vuoristojäätikötkin ovat sulaneet jo yli 10000 vuoden ajan välillä nopeammin ja välillä hitaammin. Hetkellisesti ne ovat myös kasvaneet.

Kaikki tuo on aivan normaalia jääkausien välisenä lämpimämpänä jaksona siitä huolimatta, että ilmeisesti ilmastohistoriaan perehtymätön pääjohtaja Taalas asiaa hämmästelee. Ehkä häneltä on jäänyt tarkistamatta myös tuoreimmat tiedot napa-alueiden merijääpeitteen laajuudesta? Nimittäin 27.11.2014 satelliittimittausten mukaan merijään peittämä pinta-ala oli aika tarkasti vuosien 1981-2010 keskiarvossa, jonka tuntumaan se on palautunut jo pari vuotta sitten vuosien 2005-2012 pienen notkahduksen jälkeen. Merijään pinta-ala on muuten nyt suurempi kuin satelliittimittausten alkuvuotena 1979 joulu- ja marraskuun vaihteessa - dramaattista tai ei.
Maapallon keskilämpötila uhkaa nousta selvästi yli kahdella asteella, mitä pidetään turvarajana.
– Ilmastonmuutos  vaikuttaa maailmantalouteen, ravinnontuotantokykyyn ja sillä on negatiivinen vaikutus myös Suomeen, Taalas tiivistää.
Vai uhkaa nousta yli kahdella asteella? Mistähän tuollainen väite on tempaistu? Mittausten mukaan viime vuosisadalla ilmasto on sekä lämmennyt että jäähtynyt. Viereisen kuvan sininen kuvaaja kertoo 100 vuodelle projisoidun lämpenemisvauhdin perustuen 30 vuoden jaksojen tarkasteluun. Punainen kuvaaja kertoo suoraan edellisen 100 vuoden aineistosta lasketun lineaarisen trendin  - siis sen todellisen tiedon viimeisten sadan vuoden muutoksesta HadCRUTin mukaan. Vaikka 30 vuoden jaksojen perusteella laskettu 100-vuotistrendi ylitti niukasti kahden asteen raja-arvon noin 10 vuotta sitten hetkellisesti, on lämpeneminen sittemmin loppunut. Pidemmät mittausjaksot osoittavat maapallon keskilämpötilan nousuvauhdin olleen instrumenttimittausten historian aikana enimmillään noin 0,7°C/100v, eikä lämpenemisen kiihtymistä ole ollut näkyvissä enää vuosiin.

On mahdollista, että sekä Tyynenmeren (PDO) että Atlantin (AMO) merivirtaussyklien taituttua muutaman vuoden kuluttua samankaltaiseen vaiheeseen, jossa ne olivat 1945 - 1978, ilmastossakin tapahtuu samanlainen sinisen kuvaajan kertoma muutos vuosilta 1945 -1978 - siis hienoista jäähtymistä seuraavien 20-30 vuoden aikana. Samaan muuten viittaa auringon aktiivisuuden hiipuminen 1900-luvun lopun huipustaan. Voimme siis sanoa, että Taalaksen näkemälle uhalle selvästi yli 2°C/100v -lämpenemisvauhdista ei ole minkäänlaisia mittauksellisia perusteita - pikemminkin päinvastoin.

Vielä erikoisempia ovat Taalaksen väitteet maailman ravinnontuotantokyvystä, ellei hän tarkoittanut myönteisiä vaikutuksia. Viereisessä kuvassa on vehnän hehtaarisatojen kehitys maailmalla ja muutamassa sen osassa. Satoisuuden myönteiseen kehitykseen on muitakin syitä, mutta kasvien ruokana tunnetun hiilidioksidin aiempaa parempi tarjonta ja lievä kasvuajan lämpötilan nousu eivät näytä ainakaan haitanneen. Satoisuuskehitys on samanlaista myös muiden ravintokasvien kohdalla.

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Merikotkan suojelun ryhdistäytymistarpeesta

Satakunnan Kansa –lehti osasi kertoa seuraavasta surullisesta tapahtumasta. Kursivoidut sisennykset ovat sen jutusta ja normaaliteksti on minun pohdintaani.

Satakunnan kansan artikkelin kuvitusta
Koiraansa ulkoiluttamaan pysähtynyttä Virroilla asuvaa Heimo Lehtimäkeä odotti karmea ja surullinen näky meren rannalla Porin Peittoossa lauantaina iltapäivällä. Tuulivoimalan numero kymmenen juurella oli kahtia silpoutunut merikotka.
– Ensin löytyi pyrstöpuoli. 

Kiersin koiran kanssa tuulimyllyn ympäri, ja toiselta puolelta löytyi sitten pääpuoli kotkasta. Oli se surullinen näky. Varmaan oli ollut komea ilmestys eläessään, miettii Lehtimäki.

Hän sanoo, että on tuulivoimasta vähän kahta mieltä.
– Periaatteessa se on hyvä asia, mutta näitä ongelmiakin riittää. Uhkahan nämä ovat kotkille. Tämä sen nyt ainakin todistaa.

Niinpä, uhka ovat. Mutta mikäs se tuulivoiman hyvä puoli sitten on? Minä en sellaista ole vielä keksinyt. Vai voisiko joku todistaa sellaisesta? Kommenttiosasto on vapaa, mutta kannattanee varautua kovaan kritiikkiin.

Porilainen luontokuvaaja ja merikotka-asiantuntija Seppo Keränen ei ole tapahtuneesta kovin yllättynyt.
– On ollut vain ajan kysymys, koska näin käy. Tuulivoimalan lapojen kärjet pyörivät niin nopeasti, ettei merikotka ehdi väistää.

Mitä isompia tuulivoimaloita rakennetaan, sitä isompi kehänopeus lapojen kärkiosissa on. Jo nyt nuo lavat pyörivät yli 200 km/h nopeudella, mikä ylittää kaikkien siivekkäiden käsityskyvyn. Ne eivät opi väistämään noita silppureita. Ja tuulivoimateollisuus on tuomassa maahamme todella suuria voimaloita, joiden kehänopeus voi ylittää 300 km/h ja lapojen vispaama alue on hehtaariluokassa.

Keräsen mukaan Suomesta on löydetty tuulivoimalan lapoihin kuollut merikotka Ahvenanmaalta.
– Manner-Suomesta ei ole aiempaa varmaa tapausta. Ongelma tosin on se, että ketut ja supit korjaavat kuolleen kotkan nopeasti pois.

Tämä oli minulle uusi tieto – siis se, että Ahvenanmaalla on jo tapaus. Se on selvää, että pikkupedot ja raadonsyöjät siistivät myös tuulivoimaloiden alueet nopeasti. Kuinka monella vastaavalla tapauksella on mahdollisuus tulla julkisuuteen? Veikkaanpa ettei juuri monellakaan. Ensimmäinen asia on se, että ruumiit katoavat luonnollisista syistä. Toiseksi jokainen silppurin uhrin löytänyt ei ilmoita asiasta. Ja kolmanneksi monien tiedotusvälineiden toimitukset eivät pidä ko. löydöksistä raportointia poliittisesti korrektina. Kuulemme siis vertauskuvallisesti sanottuna vain jäävuoren huipusta. Veikkaisin, että suuruusluokassa enintään joka kymmenennellä tapauksella on edes teoreettinen mahdollisuus nousta julkisuuteen tai edes tutkijoiden tietoon.

Suomen merikotkatyöryhmään kuuluva Keränen on seurannut Satakunnan ja Lounais-Suomen merikotkia vuosikymmenet. Hänellä on selvä mielipide.
– Tuulivoimalat ja merikotkat eivät sovi yhteen.

Olen samaa mieltä Keräsen mielipiteen kanssa. Sanoisin että laajemminkin lentävä faunamme ja nykyiset tuulivoimalat sopivat huonosti yhteen. Tästä ja muista syistä johtuen olen omistanut tähän mennessä 15 bloggausta (ehkäpä liiankin vähän?) tuulivoimalle, jota pidän ympäristörikoksena. Siitäpä tulikin mieleeni, että toivottavasti joku on tehnyt rikosilmoituksen rauhoitetun merikotkan surmaamisesta. Nimittäin aivan luonnollinen kuolemahan ei ollut kuvan tapauksessa kyseessä.


torstai 27. marraskuuta 2014

Ilmaston tappavuuden sietämätön keveys

Saan välillä palautetta ja vinkkejä Ilmastorealismin lukijoilta. Yksi vinkki tuli lukijalta, joka oli katsonut Yleisradion Prisma Studio-jakson 25.11.2014. Pakkohan ohjelma oli sitten katsoa Ylen Areenasta, jossa se on nähtävissä edellä olevasta linkistä jouluun asti. Siinä etsittiin Suomen luonnon tappavinta ilmiötä tai olentoa.

Alestalo todistamassa Prisma Studiossa äärimmäisistä tappajista
Minun mielestäni ohjelmassa esiteltiin aika hyvin muutamia Suomen luonnossa liikkuvia ihmisiä uhkaavia vaaroja. Mutta vähän yllätyin siitä, että ilmastonmuutos oli nostettu joukkoon mukaan. Haastateltavaksi tuosta asiasta oli saatu Ilmatieteenlaitokselta jo eläköitynyt entinen johtaja Mikko Alestalo. No mitä Alestalo osasi kertoa ilmastonmuutoksen tappavuudesta? Ja vielä juuri ennen kahta pahinta tappajaa? Seuraavassa muutama ote Alestalon kommenteista (noin kohdasta 17:35 alkaen):
Me tiedetään, että maailnanlaajuisesti hellejaksot ja kuumat ilmat ovat tulleet yleisemmiksi ja kuumemmiksi kuin aikaisemmin. Ja vastaavasti kylmät jaksot muodostuvat harvemmiksi ja lievemmiksi - tää nähdään selvästi.
Kuva 2: Pohjoisen pallonpuoliskon lumipeitteen
laajuus marraskuun puolivälissä 1979 ja 2014
Rutgersin yliopiston mukaan.
Tjaah... Jos luottaisimme vaikkapa hallitustenvälisen ilmastopaneelin (IPCC) tieteellisten osien raportteihin, voisimme kai noin väittää. Tuon monasti lähes raamatullisten auktoriteettien veroiseksi korotetun orgaanin äärisäihin keskittynyt SREX-raportti nimenomaan noin todisti, mutta mitään ilmastollisen tappavuuden muutostrendejä siinä ei mainita. Minä väittäisin, että emme olisi ilmastonmuutosta - siis imaginaarisen globaalin keskilämpötilan muutaman asteen kymmenesosan nousua - edes huomanneet, ellei asia saisi suhteetonta ja liioiteltua julkisuutta. No, tietysti asian huomaa myös joka vuosi kohoavina energiaveroina, joilla tuota ilmiötä fysikaalisesti yritetään torjua.
Suomi kuuluu pohjoisiin valtioihin täällä maapallolla, ja tässä ilmastonmuutoksessa on sellainen erikoispiirre, että nää arktiset alueet lämpenevät enemmän kuin maapallo keskimäärin. Se johtuu siitä, että täällä oleva lumi- ja jääpeite kohta häviää...
Hmm... Kuvassa 2 on esitetty pohjoisen pallonpuoliskon lumipeitteen muutos  viimeisen 35 vuoden aikana Rutgersin yliopiston lumilaboratorion mukaan. Enpä sanoisi lumen kovasti vähenneen.
Kuva 3: Euroopan myrskyvahingot 
Lähde: J. I. Barredo
... mutta kyllä me kuitenkin nähdään jo se, että muutamat talvimyrskyt ovat olleet jo hyvin poikkeuksellisia - yli 300 000 taloutta ilman sähköä jopa viikonkin, kesällä nämä ukkosilmat ovat olleet erittäin voimakkaita, jopa yksi ihminen meillä on kuollut niissäkin... voi tulla vettä syksylläkin, kesällä voi tulla vettä rankkasateissa hyvin paljon.
Vai niin. Että peräti yksi kuollut salamaniskuun tai päälle kaatuvan puun alle? Ja että vettä voi tulla syksylläkin - herranjestas. Melkoisia ilmiöitä ilmastonmuutos tuo, vai olisiko kuitenkin kyse vain säästä. Eikä kuvassa 3 esitetystä Euroopan myrskyvahingoista oikein trendiä löydy. No, toki ilmasto voi vaihdella vuosikymmenten-, satojen ja -tuhansien sykleissä. Sanoisin, että viime vuosien pahimmankin talvimyrskyn jälkeen Suomessa on ollut yli kaksi miljoonaa vakaalla sähköllä varustettua taloutta enemmän  verrattuna aikaan 100 tai 500 vuotta sitten. Siinä on tietysti historiallista muutosta. Mutta liittyykö se ilmastoon, on toinen juttu.

maanantai 24. marraskuuta 2014

Rikas Suomi mitalisijalla maailmaa pelastamassa

Hesari osasi kertoa 20.11.2014 seuraavaa:
HS:n jutun kuvituksessa ministerit Paatero ja Grahn-Laasonen
Suomi on luvannut lahjoittaa 80 miljoonaa euroa kansainväliseen ilmastorahastoon vuosien 2015–2018 aikana. Suomi kertoi rahoituslupauksestaan tänään torstaina kokouksessa Berliinissä.
Vihreän ilmastorahaston tarkoituksena on tukea tasapuolisesti kehitysmaita ilmastonmuutoksen hillinnässä ja siihen sopeutumisessa.
"Vihreä ilmastorahasto on Suomelle tärkeä keino osallistua ilmastonmuutoksen vastaiseen työhön. Samalla se tarjoaa mahdollisuuden edistää vähähiilistä taloutta sekä kestävää kehitystä kehitysmaissa ja hyödyntää tehokkaasti päästökaupasta saatavia tuloja", sanoo kehitysministeri Sirpa Paatero (sd) tiedotteessa.
"Ilmastoneuvottelujen ilmapiirin kannalta on ollut tärkeää, että ensimmäinen rahoituskierros onnistuu. Berliinin kokouksen tulos lisää osapuolten välistä luottamusta Liman ilmastokokouksessa ja siten uskoa myös Pariisin sopimuksen syntymiseen", sanoo ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) tiedotteessa.
No niin. Vihreä ilmastorahasto (GCF), josta olen kirjoittanut aiemmin mm. täällä, on ehkä saamassa rahaa. Kaiken kaikkiaan Berliinissä pidetyssä rahoituskokouksessa sitä luvattiin 9,3 miljardia dollaria (= noin 7,5 miljardia euroa). Ilmestyvätkö luvatut rahat rahaston tilille, on vielä jossain määrin epäselvää. Monessa maassa nimittäin rahojen vapauttaminen edellyttää parlamenttien päätöksiä, eivätkä ne ole vielä selviä.

Katsotaanpa, millä mailla oli varaa edes luvata rahaa. Olen alla olevaan kuvaan pannut maiden lupaukset muutamaa pienintä lahjoittajaa lukuunottamatta. Palkit kuvaavat miljoonia US-dollareita.



Yhdysvallat on suurin yksittäinen lahjoittaja, mutta maan republikaanien mukaan kongressi ei tule antamaan kolmen miljardin summaa - tai luultavasti mitään muutakaan rahamäärää - GCF:lle. Kaikki luvut eivät myöskään ole yhteismitallisia, sillä kun lupaukset enimmäkseen olivat lahjoituksia, on esimerkiksi Ranskan lupauksessa mukana merkittävästi lainaa.

Huomiota kiinnittää myös se, että maailman suurimmista talouksista, siis G20-maista, mm. Argentiina, Australia, Brasilia, Etelä-Afrikka, Indonesia, Intia, Kiina, Saudi-Arabia, Turkki ja Venäjä eivät halunneet osallistua rahaston kartuttamiseen. Mutta onhan siellä sentään Suomi mukana. Ilmeisesti meillä on varaa osallistumiseen?


torstai 20. marraskuuta 2014

Pingviiniarviointi Yleisradion Antarktika-journalismista

Yle Uutisten ulkomaantoimittaja Mika Mäkeläinen on päässyt kesälomalle maapallon toiselle puolelle, Etelämantereen tuntumaan. Sieltä hän on päivittäin kirjoittanut lyhyen jutun Yle Uutisiin. Minulle on syntynyt selkeä käsitys, miksi joku (kaiketi Yle?) on maksanut matkan. Mutta palaan tuohon matkan motiiviin vasta bloggauksen lopussa.

Toimittaja Mika Mäkeläinen
Eilen 19.11.2014 julkaistun matkakertomuksensa pingviiniaiheisessa osassa Mäkeläinen kertoo seuraavaa (siis sisennetty on Mäkeläisen tekstiä, lihavoinnit blogistin):
Etelämantereen pingviineillä menee erittäin hyvin tai erittäin huonosti – lajista riippuen. Antarktiksen niemimaan ilmaston voimakas lämpeneminen on ollut pingviineille todellinen eloonjäämistesti.
Olen pingviinien ystävä, ja siksi niitä uhkaavat "todelliset eloonjäämistestit" kuulostavat huolestuttavilta. No, katsotaanpa, kuinka huolestuneita meidän on syytä olla.

Antarktiksen niemimaa, joka on hyvin pieni ja luonnollisestikin lämpimin osa koko mantereesta, on lämmennyt pikkuisen - siis ei voimakkaasti - viimeisen 50 vuoden aikana. Lämpimimmät vuodet siellä ovat olleet 1970-luvun alussa ja 1980-luvulla. Lineaarisella trendillä mitattuna se ei ole lämmennyt lainkaan viimeisen 15 vuoden aikana. Jos tarkastellaan tuon alueen lämpimimpiä kuukausia - siis kevättä, kesää ja syksyä eli aikaa lokakuusta maaliskuuhun - se ei ole lämmennyt viimeisen 25 vuoden aikana. Viereinen kuva esittää IPCC:nkin käyttämät ja lämpömittareihin perustuvat HadCRUT4-aikasarjan lämpötilapoikkeamat alueelta verrattuna vuosien 1981-2010 keskiarvoihin.

Me emme tiedä tarkasti, paljonko lämpötilat ovat niemimaalla vaihdelleet 1900-luvun alkupuolella, tuhat vuotta sitten tai miljoonien vuosien aikana. Mutta pingviinit ovat selvinneet eteläisellä pallonpuoliskolla kymmeniä miljoonia vuosia. Siksi epäilen, että niiden esi-isät ja -äidit ovat selvinneet aika paljon muutamien viime vuosikymmenien aikana nähtyihin jokseenkin mitättömiin muutoksiin verrattuna paljon suuremmista ilmastollisista vaihteluista.
Voittajia ovat ne, jotka ovat sopeutuneet muutokseen nopeasti.
Selviytymisen mestariksi on osoittautunut valkokulmapingviini, joka ei nuukaile ruokansa suhteen. Se nielee mukisematta sekä äyriäisiä, lähinnä etelänkrilliä, että kaloja ja mustekaloja. Siksi valkokulmapingviinit eivät ole nähneet nälkää, vaikka etelänkrillin määrä on vähentynyt.
Tapahtumaketju menee suunnilleen näin: Antarktiksen niemimaan ilmasto on lämmennyt nopeasti. Sen takia merijään peittämä alue on täällä supistunut – vaikka muualla Antarktiksen alueella se on pääosin laajentunut voimakkaasti.
Hienosti on suhteellisuudentaju Mäkeläisellä hämärtynyt. Perustelenpa vähän. Niemimaa muodostaa Antarktikan alueesta vajaat kolme prosenttia. Vaikka pikkuisen nykyistä enemmästä lämmöstä hyötyvien pingviinipopulaatioiden osuus niemimaalla olisi hieman muuta Etelämannerta isompi, ei valkokulmapingviini ole voinut olla merkittävä voittaja koko alueella kolmen sadasosan vuoksi.

Merijään peittämä alue on toki niemimaan  ympäristössä hieman vähentynyt Reynoldsin OI SST-sarjan mukaan. Mutta tähän pätee sama kuin muihinkin lyhyisiin aikasarjoihimme. Emme tarkasti tiedä millaisia viime vuosien pienet muutokset ovat satojen, tuhansien tai miljoonien vuosien aikaiseen vaihteluun verrattuna. Mutta sen verran tiedämme, että niiden voi sanoa olevan mitättömiä. Vaikka Reynoldsin sarjan mukaan alueen merijään pinta-ala on niemimaan tuntumassa kyllä pienentynyt hitusen lineaarisella trendillä mitattuna, ovat viime vuodet pysyneet samalla tasolla mittausten alkuvuosien kanssa. Toisin on Antarktiksen ylivoimaisessa pääosassa - siis 97%:ssa - jossa merijään määrä on kasvanut voimakkaasti Mäkeläisenkin mukaan.


tiistai 18. marraskuuta 2014

Eija-Riitta Korhola teki ilmastopragmaatikolle ajankohtaisen käsikirjan

Pitkäaikaisen meppimme, Eija-Riitta Korholan, tohtorin väitöstilaisuus pidettiin 15.11.2014 Helsingin yliopiston pienessä juhlasalissa. Menin sitä seuraamaan, sillä olin jo ehtinyt netin kautta tutustumaan väitöskirjan joidenkin lukujen antiin. Mieleeni hiipi ajatus dramatiikasta. Olisiko kiinalainen vastaväittäjä kenties ankara Korholan jossain määrin Eurooppaan ja Suomeen painottuvalle monografille? Tai olisivatko radikaalimpaa ilmastopolitiikkaa vaativat ryhmät järjestäneet mielenilmauksia tilaisuuteen?

Eija-Riitta Korhola
Mitään tuollaista en nähnyt. Väitöstilaisuus soljui läpi tyylikkäästi sekä väittelijän että vastaväittäjän näkökulmasta katsottuna. Vastaväittäjänä toiminut pekingiläisen Tsinghuan yliopiston ympäristöpolitiikan professori Ye Qi esitti erittäin ymmärrettävällä amerikanenglannilla kysymyksiään, joihin Korhola vastasi enemmän eurooppalaisella englannilla. Mutta ihan vähällä vastaväittäjä ei Korholaa päästänyt. Kysymykset kattoivat väitöskirjan substanssilukujen kaikki aiheet, ja aikaakin koko asiaan vierähti lähes kolme tuntia.

Yritin selvittää vastaväittäjän taustoja. Nopeasti kerrottuna selvityksen tulokset sanoisin hänen olevan huomattavan vaikutusvaltainen ainakin Kiinan sisäisessä ilmastopolitiikan tieteellisessä arvioinnissa. Kiinan mittasuhteet huomioiden voisin kuvitella hänen olevan tiedemiesten huippurankingissa maailmanpolitiikan mittakaavassakin, vaikkakaan professori Qi ei ole tullut voimakkaasti julkisuuteen eräiden amerikkalaisten ja eurooppalaisten kollegoidensa lailla. Miten vaan, mutta sanoisin Korholaa kohdellun hyvin, kun tuollainen vastaväittäjä saadaan lentämään Pekingistä asti Helsinkiin. Onnittelut siis myös väitöstutkimusta ohjanneille ja kustokselle. Melkoinen saavutus. Vai olisiko siinä myös kiinalaista poliittista tai tiedepoliittista sanomaa mukana?

Silmiinpistävää oli mielestäni se, että professori Qi ei kysymyksillään kyseenalaistanut vakavasti ainuttakaan Eija-Riitta Korholan väitöskirjan teesiä. Kysymykset keskittyivät noiden teesien avaamiseen. Johtuiko se itäaasialaisesta akateemisesta kohteliaisuudesta vai aidosta konsensuksesta väittelijän teesien kanssa, voimme vain arvailla. Minä arvailen jälkimmäistä.

Minulla on useita pieniä muistilappuja, joihin kirjoitin muistiinpanoja tuosta väittelytilaisuuden keskustelusta. Voin niitä avata kommenteissa, jos se lukijoita kiinnostaa. Mutta kiinnostavinta minun mielestäni ovat Korholan väitöskirjan teesit, jotka ovat eurooppalaisen ja myös suomalaisen ilmastopolitiikan kannalta aika murskaavia. Jos sen summaisi rahvaanomaisesti yhteen lyhyeen virkkeeseen: Ilmastopolitiikka ei pelitä.

torstai 13. marraskuuta 2014

Mistä Pekingissä sovittiin?

Yleisradio uutisoi 12.11.2014 otsikolla ”Yhdysvallat ja Kiina ilmoittivat vähentävänsä kasvihuonekaasuja huomattavasti”. Katsotaanpa, onko uutisjutussa perää, ja unohtuiko siitä kenties jotain oleellista. Sisennettynä Ylen jutun kappaleita, ja kommenttini ovat normaalitekstillä.

Mistä Obama ja Xi sopivat?
No, hassusti jo otsikossa on asiavirhe. Eivät nuo suurvallat aio vähentää kasvihuonekaasuja maapallolta tai muualtakaan. Otsikossa ehkä tarkoitetaan, että ne aikovat vähentää kasvihuonekaasupäästöjä? Näin tuo varmaan on ymmärrettävä. Kesätoimittaja on tainnut saada jatkaa marraskuulle?

Maailman suurimmat saastuttajat aikovat saada päästönsä laskuun. Asiantuntijat pitävät yhteisen rintaman syntyä ilmastonmuutosta vastaan historiallisena. Suurvallat ilmoittivat haluavansa vauhdittaa uuden ilmastosopimuksen syntyä ensi vuonna Pariisin ilmastokokouksessa.

Hmmm… vai saastuttajat. Uutisessa kasvihuonekaasuilla kaiketi tarkoitetaan hiilidioksidia eikä esimerkiksi kaikkein tärkeintä ja yleisintä kasvihuonekaasua eli vesihöyryä. En tosin kumpaakaan noista kaasuista voi pitää saasteina. Elämän edellytyksiä ne ovat liki kaikille eliöille. Sanoisin, että aika löysää on sanojen käyttö. Mutta menköön, kun taisin kuitenkin ymmärtää asian.

Kiinan ja Yhdysvaltain presidenttien ”sopimus” on minunkin mielestäni tarkoitettu lähinnä Pariisin kokouksen valmisteluaineistoksi. Vauhdittaako se kansainvälisen ilmastosopimuksen valmistumista, on toinen juttu.  Epäilen, että annettua signaalia ei tulla katsomaan hyvällä oikein missään.

Yhdysvallat ja Kiina ovat sopineet vähentävänsä kasvihuonekaasuja merkittävästi. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ilmoitti Pekingissä, että Kiina aikoo saada kasvihuonekaasupäästönsä laskuun vuoden 2030 tienoilla.

En ole vielä nähnyt presidenttien Obama ja Xi solmimaa sopimusta. Mutta kansainvälisten uutistoimistojen välittämä Obaman viesti, että Kiina aikoo saada kasvihuonekaasupäästönsä laskuun vuoden 2030 tienoilla saattaa sisältää pienen käännösvirheen.  Siitä nimittäin voi puuttua yksi tärkeä sana. Jos se lisättäisiin, tuo virke kuvastaisi Kiinan aiempaa linjaa asiassa varsin hyvin. Silloin tuo virke kuuluisi seuraavasti: ”Kiina aikoo saada kasvihuonekaasupäästönsä kasvun laskuun (siis kasvun taittumaan, ei absoluuttista päästöjen vähentämistä) vuoden 2030 tienoilla.”

Olipa tuo virke kummin päin hyvänsä, sen voi kirjoittaa suomeksi ja selkeämmin seuraavasti: Kiina aikoo lisätä fossiilisilla polttoaineilla tuotettavan energian määrää ainakin seuraavat 15 vuotta. Jos tuon sanalisäyksen ottaa huomioon, voi edellisen virkkeen luvun kasvattaa ainakin 25:en.

Yhdysvallat vuorostaan aikoo Obaman mukaan leikata päästöjä vähintään neljänneksen vuoden 2005 tasosta vuoteen 2025 mennessä.

Tämä kuulostaa hienolta. Siinäkin valitettavasti on pari mutta- ja jos-kohtaa. Yhdysvaltain politiikkaa seuraavat tietävät, että äskettäisissä välivaaleissa Obaman demokraattipuolue menetti enemmistönsä senaatissa jo ennestään edustajainhuonetta hallinneille republikaaneille, joilla siis on ensi vuodenvaihteesta alkaen enemmistö molemmissa kamareissa. Obaman mahdollisuudet saada läpi ilmastosopimuksia kongressissa ovat hyvin heikot. Ja ne ovat nollaluokkaa, ellei kaavailtu sopimus sisällä Yhdysvaltain päästövähennysten luokkaa olevia vähennyksiä myös kaikille muille merkittäville hiilidioksidin päästäjille. Tämän "sopimuksen" mukaan näin ei ole ainakaan Kiinan kohdalla. Jokainen laskutaitoinen hallitus maailmassa tietää, että vähän yli kahden vuoden päästä eläkkeelle siirtyvä Obama ei pysty vaikuttamaan enää aikansa jälkeisestä ilmastopolitiikkaan. Niinpä hänen aikomuksilleen ei enää panna kovin paljoa painoa.

maanantai 10. marraskuuta 2014

Maailman suurimmalla aurinkovoimalalla on ongelmia

Ivanpahin voimalaitos Kaliforniassa on monella tavalla merkittävä. Se on maailman suurin aurinkovoimala ja vasta tämän vuoden alussa käyttöönotettuna edustaa keskittävän aurinkovoiman uusinta teknologiaa. Se on myös Yhdysvalloissa poikkeuksellisen vihreää ilmasto- ja energiapoliittista suuntaa ajavan Kalifornian osavaltion lippulaiva sähkön tuotannossa.  Yhtiön omistavat ns. uusiutuvaa energia promovoivat energiayhtiö NRG Energy, BrightSource Energy ja Google. Yhdysvaltain energiaministeriö on ollut merkittävä hankkeen tukija.

Ivanpahin aurinkovoimala
Voimalan mittasuhteet ovat niin ikään melkoisia. Sen yli 300 000 autotallin oven kokoista kauko-ohjattavaa peiliä keskittävät lähes 14 neliökilometrin alueelta keräämänsä aurinkoenergian kolmeen yli 140 metriä korkeaan höyrystintorniin, joissa muodostettu vesihöyry pyörittää turbiineja, joilla tuotetaan sähkö yli 140 000 kotitaloudelle. Ja kaikki tämä tehdään kuulemma ilman hiilidioksidipäästöjä, luontoystävällisesti ja markkinaehtoisesti. Kuulostaa todella hienolta! Mutta valitettavasti vajaan vuoden toimineen voimalan alkutaipaleella on orastavia ongelmia. Ne liittyvät voimalan tuotantoon, talouteen ja ympäristöystävällisyyteen. On olemassa todellinen vaara, että yhtiö limboaa noissa kaikissa.

Aloitetaan tuotannosta. Voimalan pitäisi tuottaa noin miljoona megawattituntia (= 1 terawattituntia = TWh) energiaa. Mutta tammi-elokuun tilastojen mukaan sähköä oli syntynyt vasta noin 0,25 TWh:a – siis neljännes odotetusta vuosituotannosta – vaikka vuodesta oli kulunut jo kaksi kolmannesta. Edes kesäkuun huipputuotanto ei lupaisi jatkuessaan vuosituotannoksi kuin 0,6 TWh:n tason. Onko voimala siis jäämässä alle 60 prosentin tasolle investointilaskelmissa odotetusta tuotannosta? Mielestäni tuo on aika kaukana investointilaskelmien perusteista. No, en ole energiateollisuuden ammattilainen. Ehkä joku lukija osaa ottaa kantaa tähän asiaan.

Ehkä tästä syystä Ivanpah, jonka 2,2 miljardin dollarin rakennuskustannuksia Yhdysvaltain liittovaltio tuki 1,6 miljardin lainatakauksella, hakee nyt samaltaliittovaltiolta yli 0,5 miljardin avustusta, jotta voisi maksaa investointilainan ajallaan. Hmm… siis haet avustusta lainasi takaajalta, jotta voit maksaa lainan niin, ettei takaaja joudu siitä vastuuseen. Tuo kuulostaa ihan aidosti vihreältä jaa uusiutuvan innovatiiviselta. Veikkaanpa, että ilmastonmuutosta maailman suurimpana uhkana pitävä Obaman hallinto laskee menettävänsä vähemmän antamalla puoli miljardia ilmastoa pelastavalle yhtiölle. Mutta miten turvataan sähkön saanti niille 40 000 taloudelle, jotka eivät nyt saakaan luvattua aurinkoenergiaa?

Kun selvittelin Ivanpahin voimalan tuotantoprosessia, minulle selvisi, että voimala onkin kaukana CO2-päästöttömästä. Se päästää ilmaan myös muita ja vaarallisempia fossiilisten polttoaineiden polttamisessa syntyviä hiukkasia. Voimalassa nimittäin on kaasupolttimia, joilla joudutaan esilämmittämään vesi. Aurinko kun ei edes Kaliforniassa paista ympäri vuorokauden, joten voimalan käyttöluvissa on hyväksytty reilun tunnin ajan kestävä veden esilämmitys maakaasulla. Ongelmana on se, että tämä ei riitä, joten Ivanapah on hakenut muutosta saadakseen lämmittää vettä kaasua polttamalla peräti neljä tuntia lisää per vuorokausi. Olematta voimala-asiantuntija väittäisin, että aurinkovoimainsinöörien laskelmat ovat menneet melkoisesti pieleen tässäkin asiassa. Laskuvirhe saattaa olla samaa suuruusluokkaa, mitä olen epäillyt lahjakkaimpien vihreiden tiedemiesten tehneen ns. ilmastoherkkyyden arvioinnissa.

lauantai 8. marraskuuta 2014

Lustot kertovat Järvi-Suomen ilmaston palautuneen liki normaaliksi

Tarkka kesän lämpömittari
Olen suhtautunut menneisyyden ilmastoa kuvaaviin proxy-tutkimuksiin melkoisella skeptisyydellä. Tosin skeptisyyteni myös instrumentaalimittauksiin on sattuneista syistä – adjusteerausskandaaleista yms. johtuen – kasvanut viime aikoina. Silmääni kuitenkin sattui Tutkas-seuran seminaarissa 4.11.2014 kuulemani Risto Jalkasen luennon innoittamana tuore tutkimus, joka kiinnosti paljon. Päätin siihen uhrata hieman aikaani ja selvittää samalla suhdettani yhteen proxyluokkaan.

Kyseessä on Samuli Helaman vetämän suomalaisen tutkijaryhmän puulustoanalyysi Järvi-Suomen kesälämpötiloista (toukokuusta syyskuuhun) 600-luvun lopulta viime vuosituhannen vaihteeseen – siis yli 1300 vuoden ajalta. Tuollaisen aikajakson lämpöaikasarja voisi antaa jo melkoisesti perspektiiviä viime vuosikymmenten lämpenemiseen, jos rekonstruoitua sarjaa voisi pitää luotettavana. Siispä lähdin selvittämään, josko puulustoaineistosta mallinnettu lämpötilatieto osuisi edes lähelle instrumentaalimittauksilla saatua tietoa.

Helaman tutkijaryhmän lämpötila sinisellä, CRU TS-sarja
mustalla ja Seutulan mitattu lämpötila punaisella.
Ystävällisesti ja avoimesti Helaman tutkijaryhmä oli antanut rekonstruoimansa lämpötilatiedot Yhdysvaltain ilmastoa ja meriä tutkivan viraston, NOAA:n, palvelimille. Sieltä sen sai noukittua helposti Excel-ohjelmalla käsiteltävään muotoon. Sitten kävin hakemassa Alankomaiden ilmatieteenlaitoksen, KNMI:n, verrattomalta palvelimelta pari instrumentaaliaikasarjaa samalta alueelta tai läheltä sitä, ja ryhdyin vertaamaan asioita. Sanon suoraan, että tulokset yllättivät tällaisen harrastelijan. Hain siis maailman arvostetuimman ilmastotutkimusyksikön, brittien CRU:n (Climate Research Unit), TS3.22-sarjan vastaavalta alueelta ja oman ilmatieteen laitoksemme Seutulan (juu, Seutula on 200 km Helaman ryhmän tutkimusalueelta lounaaseen, mutta pisin läheinen aikasarja kuitenkin) mittauspisteen sarjan kuukausikeskilämpötilat ja lähdin vertailemaan niitä Helaman ryhmän arvoihin. Tulokset ovat viereisessä kuvassa.

Tuossa kuvassa punaisella viivalla esitettynä on Seutulan mittausten touko-syyskuun keskilämpötilan 30 vuoden liukuva keskiarvo. Sininen viiva esittää Helaman rekonstruoimaa pohjoisempaa Järvi-Suomen alueen keskilämpötilan vastaavaa arvoa. Ja musta viiva CRU:n vastaavaa rekonstruktiota Helaman ilmoittamalta tutkimusalueelta 1900-luvun alusta lukien. 

Mitä noista ilmastollisista arvoista voisi lukea? Minusta niiden muutossuunnat ovat aika hyvin yhdentyvät. Siis kun ilmasto on lämmennyt instrumentaalimittausten (punainen ja musta murtoviiva) mukaan, myös puulustoaineisto (sininen) osoittaa samaa. Näyttäisi siltä, että eniten on lämmennyt viimeisen reilun 150 vuoden aikana puiden lustojen kertomana – siis jopa 1,6°C. Seutulassa vastaavaa lämpenemistä on näkynyt 0,5 astetta. CRU:n aikasarjaa voi verrata vasta viime vuosisadan alusta alkaen, ja se osoittaa Seutulan kanssa samaa suuruusluokkaa olevaa 0,6 asteen lämpenemistä.

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Eduskunnan ilmastoseminaarissa ei löytynyt konsensusta

Tutkijoiden ja kansanedustajien Tutkas-yhdistyksen järjestämässä ilmastonmuutosseminaarissa 4.11.2014 oli alustajina neljä eri alojen professoria ja kaksi tohtoria, joilla kullakin oli noin 15 minuuttia aikaa tiivistää alansa uusin käsitys ilmastonmuutoksesta. Olet ehkä kuullut, että tiede on asiasta liki yksimielinen - siis noin 97-prosenttisesti. Seminaarissa tuota konsensusta kannatti yksi tutkimusprofessori, joten konsensus romahti Pikkuparlamentin auditoriossa alustajien osalta alle 17 prosenttiin, jos mittatikkuna pidetään IPCC:n uskoa ihmiskunnan hiilidioksidipäästöjen pääasiallista osuutta viime vuosikymmenien globaaliin lämpenemiseen (joka tosin ei ole globaalia ja on ollut jonkinlaisella tauollakin jo kohta 20 vuotta).

Olin kuuntelemassa seminaarin annin alusta loppuun. Tässäpä huomioitani.

Jalkanen ei löytänyt ilmastomallinnusten spagetista juuri
mitään ennustekykyä Lapin mennyttä ilmastoa kuvaavien
proxyjen (paksu viiva) suhteen.
Ensimmäinen alustaja oli Metsäntutkimuslaitoksen erikoistutkija Risto Jalkanen, joka keskittyi lähinnä Lapin ilmastohistoriaan mm. puulustotutkimusten ja eräiden muiden metsään ja kevään ilmiöihin liittyvien proxytutkimusten valossa. Jalkasen hyvästä alustuksesta tuli täysin selväksi, että ainakaan noiden tutkimusten valossa viimeaikaisessa ilmastohistoriassamme ei ole tapahtunut mitään poikkeuksellista tai huolestuttavaa. Hmm... ehkä Lapin männyt eivät ole vielä ehtineet hätääntyä ihmisperäisistä ilmasto-ongelmistamme?

Viimeisessä esityskuvassaan Jalkanen kehotti syventämään tietämystä ilmaston pitkäaikaisvaihteluista eri syineen, arvioimaan kriittisesti hiilidioksidin merkitystä ilmastoon ja suositti siirtymistä asenteellisuudesta kohti avointa keskustelua. Istuin viisi metriä Ilmatieteen laitoksen johtaja Mikko Alestalon takana. Olen hänen lysenkolaista suhtautumistaan erilaisiin ilmastotutkimuksen näkökulmiin aiemmin kritisoinut. Tuon viimeisen kuvan kohdalla huomasin Alestalon niskan punoituksen nousseen havaittavasti puoli senttiä paidan kauluksen yläpuolelle.

Jalkasen jälkeen esiintyi Helsingin yliopiston tohtori Markku Oinonen, Hänen esityksensä oli sinänsä mielenkiintoinen keskittyessään Suomen varhaishistorian ihmisperäisten jälkien arviointiin radiohiiliajoituksista, mutta ehkä asioista toistaiseksi on liian vähän näyttöä. Mutta mieleen jäi se, että Oinonen on pohtimassa, onko ilmastollisella vaihtelulla yhteyttä siihen, että ihmisasutuksen jäljet Suomessa ovat lähes kadoksissa ajalta noin 1500 ennen nykyisen ajanlaskun alkua. Tuohon aikaanhan sattuu yksi pitkähkö kylmä ajanjakso. Kylmyys on ymmärrettävästi ollut iso ongelma maailman pohjoisimmalle kansalle aina.

Seuraavana alustajana oli sitten se ainoa konsensuksen edustaja, Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessori Hannele Korhonen. Hän näytti lähinnä IPCC:n viimeisen arviointiraportin kalvoja. Niihin tutustuneena osasin arvata likipitäen jokaisen hänen lauseensa ennalta. Korhonen oli alustajana selkeäsanainen ja ymmärrettävä, mutta en hänen sanomaansa analysoi pidemmälle, sillä kaikki Ilmastorealismin vakiolukijat osaavat nuo mantrat jo itsekin ulkoa. Ihmiskunnan syytä siis on viime vuosikymmenien lämpeneminen pääosin. Korhonen kertoi selkeästi olevansa eri mieltä edellisten alustajien kanssa - tarkoittaen ehkä Jalkasen skeptistä asennetta vallitsevaa ilmastoparadigmaa kohtaan. Johtaja Alestalon niskapunoitusta en havainnut Korhosen alustuksen lopussa.


tiistai 4. marraskuuta 2014

Fiktiot katoavat nopeasti - neuvo Perussuomalaisille ja Keskustalle

En ole Steven Goddardin Real Science -blogin fanittaja, mutta siitä huolimatta käyn lukaisemassa muutaman päivän välein blogin sisällön. Mielestäni parasta tuossa blogissa ovat historiatiedot, jotka ovat täysin kateissa ilmastotutkimuksen nykyiseltä valtavirralta. Siksi lainasin Goddardilta pari kuvaa, jotka saavat ilmastoasioihin vakavasti suhtautuvat aika syviin mietteisiin.

James Hansenin ennustus globaalista keskilämpötilan
muutoksesta vuonna 1988.
Ensimmäinen kuva alempana kertoo ilmastonmuutoksen isän, James Hansenin, ilmastomallinnuksiin perustuvista laskelmista vuodelta 1988.

Hansenin ennusteen skenaario A, joka edustaa likipitäen toteutunutta hiilidioksidipäästöjen määrää, on erehtynyt aivan valtavasti toteutuneeseen GISS- ja RSS-aikasarjoihin verrattuna. Toteutunut lämpötilakehitys on jäänyt jopa alle skenaario C:n, jonka mukaan hiilidioksidipäästöjen kasvu olisi loppunut noin 15 vuotta sitten. Tuota kuvaa katsoessa ei voi tulla muuhun johtopäätökseen, kuin että Hansen oli totaalisen väärässä. Hansenin hypoteesi on hallinnut myös YK:n ja sen IPCC-nimisen raportointiorganisaation käsitystä ilmastonmuutoksesta.

IPCC:n ennuste tulevasta lämpötilakehityksestä
verrattuna 20 viimeisen vuoden toteutumaan.
Toiseksi Goddardin kuvaksi valitsin IPCC.n mallinnuksen ja todellisuuden välisen eron. Ensin mainitun mukaista viestiähän meille on kerrottu liki kaikista medioista viime päivinä, kun IPCC julkaisi synteesiraporttinsa viime viikonloppuna. Sanoisin, että seuraisi melkoinen naurunremakka, jos lähes minkä tahansa tieteen harjoittajat heittäisivät vastaavia ennusteita vain tietokonemallinnuksiin perustaen eteemme. Ok, poikkeuksia toki on näissä uusissa "tieteissä" kuten naistutkimuksessa ja muissakin sosiaalialan lajeissa. Mutta fysiikan, kemian, matematiikan tai kovimpien luonnontieteiden aloilla tuollaiset ennusteet eivät menisi läpi. Jos ennuste ei vastaa todellisuutta, kuten ensimmäinen kuva selvästi osoittaa, sen mukainen hypoteesi hylättäisiin.

Eilen 3.11.2014 poliittiset johtajamme reagoivat noihin Hansenin ja IPCC:n ennusteisiin pohjautuviin "uusimpiin tietoihin" (jotka tosiasiassa ovat jo noin 4-6 vuotta vanhaa tutkimususkomusta) Yleisradion etusivun uutistensa mukaan seuraavasti (fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämisestä):

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Vain yksi sinulta puuttuu, IPCC, ja sen mukana kaikki!

Paavo Ruotsalainen
IPCC:n viidennen arviointiraportin synteesiosa on ilmestynyt. Minä ehdin jo lukea sen ”tiivistelmän poliitikoille”. Kuten jokseenkin kritiikitön valtamediamme on jo kertonut, kyseinen synteesiraportti maalaa ilmastonmuutoksesta yhä synkemmän kuvan. Minulle tuo ei tullut yllätyksenä. Enkä hämmästynyt siitäkään, että mitään uutta tuo synteesiosa ei tuonut mukanaan ainakaan poliitikoille tarkoitetun tiivistelmän osalta.

Mihin IPCC:n 5. arviointiraportin synteesiosaa tarvitaan, jos siinä ei ole mitään uutta? Sanoisin, että sitä tarvitaan propagandatarkoituksiin marras-joulukuun vaihteessa pidettävän Liman ja siitä vuoden kuluttua Pariisissa pidettävän ilmastokokousten tarpeisiin. Se on YK:n pääasiallisen kontribuution viimeinen vaihe kansainväliseen ilmastosopimukseen tähtäävässä prosessissa. Mutta se ei pure kirjoittajien haluamalla tavalla, sillä siitä puuttuu se oleellinen. Se on empiirinen evidenssi, joka tulevaisuuden ilmaston osalta puuttui myös 5. raportin edellisistä osista. Ja ilman sitä se ei ole uskottava empirismiin pohjaaville tiedemiespiireille, se ei vaikuta todellisten riskienhallinnan ammattilaisten keskuudessa, eikä siihen silloin uskota myöskään maailman politiikkaa säätävissä piireissä riittävässä laajuudessa.

Ilman tuota empiiristä evidenssiä IPCC on marginalisoitumassa propagandakoneistoksi, jonka poliitikot 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa loivat poliittisiin tarkoituksiinsa. Se luottaa poliitikkojen rahoittamiin ilmastomallinnuksiin, joiden pääasiallisena tarkoituksena on osoittaa ihmisperäiset syyt ilmastonmuutokseen, joka ilmiönä on tuhansia kertoja ihmiskuntaa vanhempi.

Minä en kiistä ihmiskunnan vaikutusta ilmastoon – en siis ole ns. ”ilmastodenialisti”. Mutta en pidä IPCC:n argumentteja vakuuttavina. Kyseenalaistan myös sen väittämän ihmiskunnan ilmastoa dominoivasta vaikutuksesta. Jos minut ja monet muut tuohon poliitikkojen propagandakoneeseen skeptisesti suhtautuvat haluttaisiin saada ”ilmastouskoon”, tarvittaisiin pari näyttöä. Raamatullisia ilmauksia käyttääkseni tarvittaisiin pari ihmetekoa. Seuraavista voisi aloittaa:

  1. Ilmastomallinnuksiin on pantu rahaa viime vuosina kymmeniä miljardeja euroja. Voisiko joku kertoa minulle sellaisesta mallinnuksesta, joka on pystynyt ennustamaan tulevan ilmaston edes lähelle toteutunutta? Luen aktiivisesti alan tiedejulkaisuja, mutta silmiini ei moista ole sattunut.
  2. Olisi hienoa, jos joku julkaisisi osuvan ennusteen vaikkapa ensi talven ja kesän ilmastosta, jotta luottamukseni jopa 100 vuoden päähän ulottuviin IPCC:n ennusteisiin kasvaisi edes hiukan nollatason yläpuolelle. Vielä parempi olisi, jos tuo ennuste osuisi vaikkapa seuraavat viisi vuotta osapuilleen kohdilleen. En ole nähnyt onnistuneita yrityksiä tuohon suuntaan.
  3. Ihan todellinen empiirinen todiste ilmastonmuutoksellisesta haitasta.

perjantai 31. lokakuuta 2014

Uudella-Seelannilla perusteita julistautua ilmastonmuutosvapaaksi vyöhykkeeksi

Kirjoitin pari vuotta sitten bloggauksen Uuden Seelannin lämpötilamittauksia koskeneista epäselvyyksistä. Asiaan on saatu vähän lisätietoa, sillä tuoreessa tutkimuksessa on analysoitu mitattuja aikasarjoja uudelleen.


Professori Chris de Freitas
Uuden Seelannin ilmatieteen laitos (NIWA) on väittänyt maan lämpötilojen kohonneen vauhdilla 0,9°C/100 vuotta – ja syynä tähän on tietysti ollut katastrofaalinen ja maailmanlaajuinen ilmaston lämpeneminen, jonka ihmiskunta on aiheuttanut (= CAGW-ilmiö). Aucklandin yliopiston professori Chris de Freitas on tutkijakollegoidensa kanssa tullut tulokseen, että vauhti vuosina 1909 - 2009 on ollut vain 0,28°C/100 vuotta – siis kolmasosa väitetystä. Ero paikallisen ilmatieteen laitoksen väittämään on tietysti hämmästyttävän suuri. Molemmat eivät voi olla oikeassa.

Täältä maapallon toiselta puolelta on vaikea sanoa, kumpi on oikeassa. Vai onko kumpikaan? Vanhana skeptikkona kävin lataamassa pisimmän Uudesta-Seelannista löytämäni adjusteeraamattoman kuukausilämpöjen mittaussarjan, joka oli eteläsaarella olevalta Hokitika Aeron sääasemalta. Tuon sääaseman alue on edelleen maaseutua, joten se voisi olla myös vapaa niin valitettavan monien sääasemien raakamittaustulosten uskottavuutta syövältä lämpösaarekeilmiöltäkin. Alla olevassa kuvassa on tuon sääaseman tulokset lämpötilapoikkeamina verrattuna keskilämpötilaan 1981 - 2010.

Noiden tulosten mukaan Hokitika Aeron lämpötila on kyllä jonkin verran vaihdellut, mutta viimeisen 120 vuoden trendi ei osoita lämpenemistä lainkaan. De Freitasin tutkijaryhmä ei voinut analysoida noin pitkää sarjaa osana koko Uuden-Seelannin keskilämpötilaa, sillä muista kuudesta mittauspisteestä ei yhtä pitkää mittaushistoriaa löydy.