maanantai 7. toukokuuta 2012

Dinosaurukset piereskelivät itsensä tuhoon?

Sauropodit laiduntamassa
Englantilainen Mail Online -julkaisu kertoo tiedesivuillaan hämmästyttävästä tieteellisestä tutkimuksesta, joka saattaa selittää, miksi dinosaurukset kuolivat yhtäkkiä noin 65 miljoonaa vuotta sitten. Seuraavassa lainauksia jutusta:


Johtavien tiedemiesten mukaan dinosaurukset saattoivat olla osasyy muinaiseen ilmastonmuutokseen, koska niillä oli niin paljon ilmavaivoja. Professori Graeme Ruxton Skotlannissa sijaitsevan St. Andrewsin yliopistosta kertoo jättiläismäisten eläimien tuottaneen runsaasti voimakasta kasvihuonekaasua, metaania. 
Suuret kasvinsyöjät, sauropodit, olisivat olleet suurimpia syyllisiä, koska ne kuluttivat valtavasti kasvillisuutta. Paralititan Stromeric - sauropodi, joka painoi jopa 80 tonnia ja oli 100 metriä pitkä - olisi ollut yksi monista metaaniapäästöjen syyllisistä.
Tutkijaryhmä laski, että eläimet olisivat kollektiivisesti tuottaneet yli 520 miljoonaa tonnia metaania vuodessa, mikä on enemmän kuin kaikki modernit metaanilähteet yhteensä. Uskotaan, että näin valtava määrä olisi helposti riittänyt lämmittämään planeettaa. On jopa mahdollista, että ilmastonmuutos oli niin katastrofaalinen, että se aiheutti lopulta dinosaurusten kuoleman.
Yksi eläimistä, 90-tonnin argentinosaurus, olisi kuluttanut ainakin puoli tonnia ruokaa päivässä. Eläimen vatsassa hajotessaan se olisi tuottanut tuhansia litroja kasvihuonekaasuja. Tämä on huomattavan paljon verrattuna moderniin lehmään, joka tuottaa vain 200 litraa metaania päivässä.
Metaani on jopa 20 kertaa tehokkaammin lämpöä ilmakehään tuottava kaasu verrattuna hiilidioksidiin (CO2). Nykyaikana sitä kulkeutuu ilmakehään erilaisista luonnollisista ja ihmisperäisistä lähteistä kuten kaatopaikoilta, maakaasu- ja öljylähteistä sekä maataloudesta.
Tutkijat väittävät, että ihmiset ovat nostaneet ilmakehän metaanipitoisuuden jopa 2,5 kertaa suuremmaksi kuin sen pitäisi olla,  ja arvioivat, että tämä vastaa 20 prosenttia modernista ilmaston lämpenemistä.
Lehmät ja muut eläimet päästävät ilmaan nykyisin vain noin 100 miljoonaa tonnia metaania vuodessa. Professori Ruxtonin ja hänen tutkijakollegansa, David Wilkinsonin, mukaan tämä on vain viidesosa siitä, mitä dinosaurukset tuottivat kävellessään maan päällä. "Itse asiassa, meidän laskelmien mukaan nämä dinosaurukset ovat voineet tuottaa enemmän metaania kuin kaikki modernit lähteet, luonto ja ihmiskunta, yhteensä," sanoi Wilkinson Sunday Times -lehdelle.
Tutkimus on määrä julkaista akateemisessa lehdessä tällä viikolla.
Jos joku ei ymmärtänyt jutun juonta, väännän sen rautalankamallista: Dinosaurukset siis aiheuttivat kasvihuonekaasuja piereksimällä sellaisen ilmastonmuutoksen, jota ne lopulta eivät kestäneet. Ihminen on nyt tekemässä kestämättömällä kulutuksellaan saman itselleen.

Ei ihme, että Iso-Britannian talous yskii, kun verovaroilla tuotetaan tällaisia tutkimuksia. Niitä voi kuvata vain yhdellä aiheeseen sopivalla sanaparilla: Akateeminen aivopieru! Valitettavasti sellaiset ovat kovin yleisiä ilmastotutkimuksessa.


Päivitys 7.5.2012 klo 21:40: Helsingin Sanomatkin näyttää noteeranneen tutkimuksen. Hesari ei halunnut kommentoida tutkimustuloksia, jotka ilmeisesti sopivat lehden ilmastopoliittiseen linjaan.

8 kommenttia:

  1. Tuo sama uutinen esitettiin vakavalla naamalla BBC:n radiouutisissa eilen. Ehkä tuokin tutkimus löytää tiensä seuraavaan IPCC:n raporttiin.

    Mediassa esiintyy paljon asioita, joita ei voi uskoa todeksi tai jotka ennen esiintyivät huumorilehdissä tai "Usko tai älä" -tyyppisillä palstoilla.

    Edellinen vastaava juttu, joka tulee mieleen, oli tutkimus lemmikkikoiran hiilijalanjäljestä, joka on kuulemma suurempi kuin katumaasturilla.

    VastaaPoista
  2. Kukaan ei väitä tutkimuksessa, dinosaurusten piereskelleen itseään hengiltä.
    Tutkimuksessa todetaan, että on mahdollista, että dinosauruksilla on voinut olla merkittävä rooli mesotsooisen kauden ilmaston lämpenemiseen.
    Ilmasto oli tuolloin paljon nykyistä lämpöisempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mail Onlinen jutussa lukee: "On jopa mahdollista, että ilmastonmuutos oli niin katastrofaalinen, että se aiheutti lopulta dinosaurusten kuoleman." Juttu viittaa metaaniin, joka dinosaurusten tapauksessa ei voi selittyä kuin ruoansulatuksen aiheuttamilla päästöillä. Johtavat ilmastonmuutostiedemiehet ovat siis tulleet laskelmillaan tähän johtopäätökseen. Kyllä se suomeksi sanottuna on itsensä hengiltä piereskelyä.

      Tutkimus ei taida kuitenkaan perustua empiiriseen aineistoon. Tietääkseni prof. Ruxtonilla ei ole ollut ainuttakaan sauropodia tutkittavana. Eikä Ruxtonilla ole ollut montaa muutakaan oleellista mitattua tietoa ilmakehästä noin 70 miljoonan vuoden takaa. Mutta Ruxtonilla on ollut varmasti ilmastollinen tietokonemalli, jolla on simuloitu dinojen piereskelyä. Miten muuten hän olisi voinut päätyä kyseiseen lopputulokseen? Se antaa Ruxtonille varmuuden kertoa dinojen kuolleen omien metaanipäästöjensä aiheuttamaan ilmastonmuutokseen.

      Pitäisikö ihmiskunnankin keskittyä enemmän ilmanpidättelyyn?

      Poista
    2. Daily Mailin juttu ei vastaa paperia. Sauropodit kuolivat jurakauden lopulla, mutta muut dinosaurukset elivät vielä liitukauden, ja elävät edelleen lintuina. Liitukauden lopulla maa sai vaikean skun avaruudesta tämä oli luultavasti ei lintumaisten dinosaurusten kuolemaan.

      Poista
  3. Sikäli, kun ymmärrän, kyseessä oli lähinnä spekulatiivinen laskuharjoitus, joka perustuu piereskelevien dinosaurusten arvioituun määrään. Pierutuotannon arvo laskettiin nykyeläinten tuotannon ja dinosaurusten koon perusteella. Tuloksella on lähinnä propaganda-arvoa.

    VastaaPoista
  4. Jotta kommentointiin saataisiin jotain tasoa esitän oman teoriani.

    Aikaisemman teorian mukaan Dinosaurusten äkillisen joukkotuhon aiheutti avaruudesta tullut meteori.

    Piereskely teoria on paljon uskottavampi. Suolikaasutus saavutti ilmakehässä ns. kriittisen pisteen jonka seurauksena pieni kipinä sai aikaan hallitsemattoman ketjureaktion ja äkkikuoleman koko dinosauruskannalle.

    VastaaPoista
  5. Ano, ongelma teoriassasi on, se, että sauropodit kuolivat kymmeniä vuosimiljoonia ennen dinosaurusten lopullista tuhoa.

    VastaaPoista
  6. Viitaten Tomin kommentteihin Daily Mail on seurannut toimituksellista linjaansa tämän asian uutisoinnissa mihin lähdeaineiston kunnioittaminen ja ymmärtäminen ei kuulu.

    VastaaPoista