torstai 28. joulukuuta 2017

Sääshokitko turvapaikanhakijatulvan takana?

Seuraavassa tekstissä on lainattu Iltalehden juttua 26.12.2017 "Tutkimus: Ilmastonmuutos kasvattaa turvapaikanhakijoiden virtaa EU:hun - ”sääshokkien” vaikutus havaittiin selvästi". Iltalehti on
Kuva 1: Iltalehden jutun kuvitusta
löytänyt jutun BBC:n verkkosivuilta, mihin on linkki alempana. Samasta lähteestä lienee myös tämä Helsingin Sanomien artikkeli.  BBC:n lähteenä on tuoreimmassa Science-lehdessä julkaistu artikkeli "Asylum applications respond to temperature fluctuations", jonka laatijoina ovat Columbian yliopiston tohtorikoulutettava Anouch Missirian ja ilmeisesti hänen kouluttajansa Wolfram Schlenker.

Todettakoon nyt heti alkuun varoitukseksi kriittiselle lukijalle, että tuo "tutkimuspaperi" on osoitus osin hämmästyttävästä tutkimuksellisesta ammattitaidottomuudesta, mikä valitettavasti on melko tavanomaista mm. nykyisen postmodernin ympäristö- ja ilmastotutkimuksen saralla. Ja aivan yhtä tavanomaista on se, että näitä "tutkimustuloksia" kansanomaistetaan jokseenkin kritiikittömästi uutisiksi - oikeastaan valeuutisiksi -  Iltalehden ja BBC:n kaltaisissa julkaisuissa. Mutta jos varoituksesta huolimatta haluat lukea, miksi niin tämä tutkimuspaperi kuin siitä kirjoitetut jutut ovat lähinnä ilmastopoliittista propagandaa, voit jatkaa. Olen sisentänyt ja kursivoinut lainaamani Iltalehden ja BBC:n artikkelien lainaukset. Normaaliteksti niiden välissä on minun pohdiskeluani.

Iltalehti: Ilmastonmuutos lisää jo nyt turvapaikanhakijoiden määrää EU:n alueella, kertoo brittimedia BBC.
Tuore tutkimus tarkasteli 103 maan tilannetta ja tiedemiehet huomasivat, että pakolaisten määrä kasvoi lämpötilojen noustua yli 20 asteen alueilla, joilla kasvatetaan ruokaa. Tutkimuksen perusteella nimenomaan lämpötilan nousu vaikutti ihmisten tarpeeseen paeta kotiseudultaan. Lämpötilan lasku 20 asteen alapuolelle ei saanut aikaan samanlaista vaikutusta.
Vuosina 2000-2014 noin 350 000 ihmistä haki turvapaikkaa Euroopan Unionin alueelta joka vuosi. Suurin osa hakijoista tuli Afganistanin ja Irakin kaltaisilta alueilta.
Tuoreessa tutkimuksessa tarkasteltiin niin sanottujen "sääshokkien" vaikutusta turvapaikanhakijoiden määrään. Tulosten perusteella EU:n alueelle pyrkivien turvapaikanhakijoiden määrällä ja maissia kasvattavien maiden, kuten Pakistanin, keskilämpötiloilla on selkeä yhteys.
Asiallinen tutkimushypoteesi siis menisi jotenkin näin:
  1. Ilmastonmuutoksen aiheuttamat vaikuttavammat tai yhä useammin esiintyvät sääshokit vaikuttavat maatalouteen pienentämällä satoja.
  2. Pienentyneet sadot ja sääshokkien stressi aiheuttavat levottomuuksia paikallisissa yhdyskunnissa.
  3. Levottomuudet ajavat osan väestöstä etsimään turvaa EU-maista.
  4. Jos em. kytkennät ovat totta, pitäisi sääshokkien näkyä selvinä uusina poikkeamina säätilastoissa, niillä pitäisi olla vaikutus maatalouden tuotantotilastoihin ja näiden pitäisi jollain viiveellä näkyä kasvaneina turvapaikanhakijoiden määrinä.
  5. Sääshokkien ja maastalähdön syy-yhteys todistetaan sulkemalla muut jälkimmäiseen vaikuttavat tekijät pois.
Selvä juttu. Tutkijat ovat maininneet toimittajille hyvinä esimerkkeinä Afganistanin sekä Pakistanin ja jälkimmäisen yhteydessä maissin. Katsotaan ensin säätilastoista, miten Afganistanin keskilämpötila on tutkijoiden tarkastelukaudella vaihdellut (em. hypoteesin kohta 1). Hain yhdestä maailman arvostetuimmasta sääaikasarjasta, HadCRUT4:stä, Afganistanin alueen kuukausikeskilämpötilapoikkeamat ja laskin niistä talviajan ja kasvukauden keskilämpötilojen muutoksen kuvaajan alla olevaan kuvaan 2.

Kuva 2

Kuvasta näkyy, että Afganistanin eri vuodenaikojen lämpötilat ovat vähän vuosittain vaihdelleet lyhyehkönä tutkimusajankohtana. Talvilänpötilojen ääripäiden ero on 4,4 astetta ja kevään, kesän ja syksyn keskimääräinen satokausien aikainen lämpötilaero on vain 1,5 astetta. Ei siis mitään normaalista vuosittaisesta vaihtelusta poikkeavaa. Vuosiarvojen lineaariset trendikuvaajat sojottavat vaakasuoraan talvisarjaa lukuunottamatta, joten ilmastollinen muutos on ollut olematonta. Jo tämän kuvaajasarjan perusteella on selvää, että Afganistanin lämpötiloissa ei vuosina 2000 - 2014 tapahtunut mitään keskimääräisestä suuresti poikkeavaa. HadCRUTin hilapisteiden mittaus- ja laskentavirheet sekä muut epävarmuustekijät huomioiden emme voi sanoa, että Afganistan olisi tuon jakson aikana lämmennyt tai viilentynyt edes talvien osalta yhtään. Sääshokeista ei näy merkkejä kuvaajissa.
Iltalehti: Tutkijat uskovat, että korkeammat lämpötilat pienentävät satoja, vahingoittavat maan bruttokansantuotetta ja lisäävät aggressiivista käytöstä.
Kun Afganistanin lämpötila ei noussut tutkimusaikana, ei satojen pieneneminen voi silloin tietenkään johtua korkeammista lämpötiloista. Mutta katsotaan seuraavaksi maan viljasatoja tutkimusaikana. Hain satotiedot FAO:n tilastoista kuvaan 3.

Kuva 3: Afganistanin vuosittainen viljasato ja väestömäärä FAO:n mukaan

Kappas vaan! Afganistanin vuosittainen viljasato (punainen kuvaaja, vasemmanpuoleinen akseli) näyttää yli kolminkertaistuneen tutkimuksen 15 vuoden aikana. Minä en oikein ymmärrä, miten tutkijat Missirian ja Schlenker ovat saaneet Afganistanin kasvaneen sadon pienenemään olemattoman lämpenemisen perusteella. Ehkä he ovat postmodernien tutkimustapojen mukaisesti tehneet ihan omat virtuaaliset aikasarjansa, joissa lämpötilat todellisuudesta välittämättä nousevat ja sadot pienenevät?

Laskeskelin, että kun vuonna 2000 noin 20 miljoonalle afgaanille jäi vuoden sadosta viljaa (tasaisesti jaettuna) hieman vajaat 100 kiloa per henkilö, jäi sitä vuonna 2014 reilut 200 kiloa. Väestönkasvusta huolimatta viljasato per capita on siis kasvanut. Voisiko turvapaikkaa EU-maista hakevien afgaanien määrän kasvu johtua siitä, että nyt on antaa nuorille miehille matkaeväät mukaan pitkälle matkalle? Lopputulemana Afganistan-tarkastelusta väittäisin, että tutkijoiden hypoteesin kaksi ensimmäistä kohtaa eivät toteutuneet, jolloin hypoteesi kaatui jo alkumetreillä.


perjantai 8. joulukuuta 2017

Vihreä tyrannia

Kirjoittaja professori Antero Järvinen

Britti Rupert Darwall on kirjoittanut ajatuksia herättävän ympäristö- ja ilmastokirjan Green Tyranny
Rupert Darwall on analysoinut monille tahoille strategioita ja
politiikkaa. Hänen kirjojaan on saatavilla mm. Amazonilta.
(”Vihreä tyrannia”; Encounter Books, 334 sivua). Esittelen kirjan lyhyesti, koska epäilen, että sitä ei tulla koskaan suomentamaan eikä juuri noteeraamaan mediassa. Kirjan luettuaan jokainen voi arvioida sen itse. Neljä vuotta aikaisemmin sama mies kirjoitti ilmastonlämpenemisen historian (The Age of Global Warming. A History; 2013). Uusi, hyvin dokumentoitu kirja käsittelee 24 luvussa samaa aihepiiriä, mutta nyt pääkohteena on Eurooppa, meitä kiinnostavasti erityisesti Ruotsi ja Saksa. Kirjoituksen aihepiiriin liittyvä kuvitus on kirjoittajan ja osin Ilmastorealismin ylläpitäjän valitsemaa.

Saksa


Darwall kertaa aikaisemmin eri yhteyksissä esillä olleet vihreän liikkeen Kansallissosialistisen Saksan aatemaailmassa olevat juuret, mihin kirjan alaotsikkokin (Exposing the Totalitarian Roots of the Climate Industrial Complex) viittaa. Sekä natsismi, joka sekin juurtui maailman tieteellisimpään yhteiskuntaan, että 1970-luvulla syntynyt vihreä liike vastustavat valistusajan kehitysaatetta. Toista maailmansotaa edeltävästä Saksasta on peräisin muun muassa uusiutuvan energian suosiminen. Natsit olivat vihreiden tavoin yltiöoptimistisia tuulienergian suhteen. Kruppin tehdas suunnitteli jopa 540 metriä korkeita tuulimyllyjä. Vuonna 1932 kansallissosialistinen energiapolitiikka väitti, että tuulimyllyt toisivat miljoonille saksalaisille työtä, nykyisen kielenkäytön kaltaisia alkemistisia ”vihreitä” työpaikkoja. Autot käyttäisivät kotimaista biopolttoainetta, ihmiset söisivät kasviksia jne. Himmler ja Goebbels edustivat Kansallissosialistisen puolueen vasenta laitaa. Himmler rakennutti Dachaun keskitysleirille suuria kasvihuoneita, joiden homeopaattisesti ja orgaanisesti viljeltyjen tuotteiden vaikutuksia testattiin vangeilla.
Green Tyranny -kirjan kansikuva

Äärioikeistolaisten lisäksi Vihreät ovat vetäneet puoleensa äärivasemmistolaisia. Sodan aikana Yhdysvalloissa maanpaossa olleet Frankfurtin koulukunnan vasemmistolaiset Herbert Marcusen johdolla palasivat kotimaahansa kera kehittämänsä marxilaisen, antidemokraattisen ympäristöaatteen, opin, joka omaksuttiin laajasti myös amerikkalaisissa yliopistoissa. Eräs herätyksen saaneista oli Saksan tuleva ulkoministeri ja Vihreiden keulakuva, militantin Revolutionärer Kampf -ryhmän johtaja Joschka Fischer. Länsi-Euroopassa hullu vuosi 1968 huipentui mellakointiin. Saksassa jotkut frankfurtilaiset, jotka kouluttautuivat Palestiinassa terroristeiksi, alkoivat natsityyliin murhata kapitalisteja ja juutalaisia.

Kun Euroopan vihreän liikkeen äiti Saksan Vihreät perustettiin 1980, mukana oli useita entisiä kansallissosialisteja. Aurinko, swastika eli hakaristi, oli 1940-luvun Saksassa tärkeä uusiutuvan energian symboli. Vihreän puolueen ensimmäisen logon, auringonkukan, suunnitteli natsi Joseph Beuys. Amerikan ympäristöliike keskittyi hyönteismyrkkyjen kieltämiseen (mm. Rachel Carsonin kirja ”Äänetön kevät”, 1962) samaan aikaan, kun Ruotsi otti hampaisiinsa hiilen, yleisimmin käytössä olevan energianlähteen, ja teki happosateista maailman tärkeimmän ympäristöongelman.

Kaksi kenraaliharjoitusta 


Happosateet ja niiden ”aiheuttamat” metsäkuolemat sekä kylmänsodan aikainen kauhukuva
”Ydintalvi aiheuttaa maailmanlopun. –
Ilmastonlämpeneminen aiheuttaa maailmanlopun.”
maailmanlaajuisesta ydintalvesta, ydinsodan aiheuttamasta jääkaudesta, olivat kenraaliharjoituksia, joilla vietiin läpi niitäkin massiivisempi teollistuneen kapitalistisen yhteiskunnan ”aiheuttama” kauhukuva, katastrofaalinen ilmaston lämpeneminen fossiilisten polttoaineiden käytön vuoksi. Näistä kolmesta ympäristöpelottelusta kaksi, happosateet ja ilmastonlämpeneminen, sai alkunsa Ruotsissa ja kolmas, ydintalvi, levitettiin Moskovasta Tukholmaan. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssissa (ETYK) Helsingissä 1975 Neuvostoliitto käytti ympäristöpropagandaa strategisesti hyväkseen, kun Leonid Brezhnev yritti viedä lännen huomion ihmisoikeuskysymyksistä ympäristökysymyksiin.

Sosiaalidemokraateilla Olof Palmen johdolla oli pakottava tarve mobilisoida ympäristöliike kylmän sodan poliittiseksi työkaluksi kapitalistisen ja kommunistisen leirin välisessä kilpailussa, joka päättyi vasta Neuvostoliiton lakkauttamiseen 18.12.1991. Ruotsin puolueettomuus oli sumutusta, sillä kylmän sodan alkuvuosista lähtien Ruotsilla oli salainen sotilaallinen liittosuhde Washingtonin kanssa. Neuvostoliitto tiesi suhteesta, mutta Ruotsin kansa ei. Palme, nuoruudessaan kiihkeä antikommunisti, pelasi vaarallista suurvaltapeliä elämänsä loppuun asti. Darwall esittää suurlähettiläs Bo Theutenbergin päiväkirjaan nojaten ajatuksen, että joku lopulta kyllästyi kaksinaamaisuuteen Sveavägenillä 28. helmikuuta 1986.

Palmen ystävä ja tieteellinen neuvonantaja Bert Bolin kunnostautui pelottelemalla happosateiden aiheuttamilla maailmanlaajuisilla metsäkuolemilla. Myöhemmin hän oli keskeisessä roolissa ilmastonlämpenemispropagandan käynnistämisessä, minkä vuoksi hänet valittiin hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC, 1988) ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. UNEP, Yhdistyneiden kansakuntien ympäristöohjelma, oli sekin Palmen poikien temmellyskenttää. Ruotsista happosadehysteria levisi Saksaan ja uudelle mantereelle. Happosade oli prototyyppi, joka sisälsi ilmastonlämpenemisen ainekset: huolestuneet tiedeihmiset, hyvää tarkoittavat kansalaisliikkeet, sinisilmäiset poliitikot ja sensaatiohakuisen median. Vihan kohde oli sama: fossiiliset polttoaineet, erityisesti hiili. Merkittävä ero oli se, että happosadekatastrofista puhuttiin preesensissä, mutta ilmastonlämpenemisestä puhutaan futuurissa. Lämpenemisen uhkakuvia muutetaan juoksussa ja niiden toteutumisaikataulua siirretään yhä kauemmaksi. Vain ilmastotieteessä tämä on mahdollista.

Kommentti kirjan ulkopuolelta: Suomessa oli 1980-luvun alussa useita kylmiä kesiä, jolloin männyt
Happosadehysterian uhkia
sarjakuvataiteilijan kuvaamana
ruskettuivat pahasti. Media tarttui aiheeseen ja sai puolelleen joitakin tutkijoita kuten Erkki Lähteen ja Satu Huttusen. Professorinstatus antoi uskottavuutta väitteille ilmansaasteiden aiheuttamista tuhoista. Rahaa ja valtaa virtasi metsävaurioprojekteihin. Melko pian happosateet kuitenkin haudattiin tiedepiireissä kaikessa hiljaisuudessa niin Yhdysvalloissa, Kanadassa, Saksassa, Ruotsissa kuin Suomessa, kun tosiasiat eivät tukeneetkaan niitä metsäkuolemien syntipukkina. Suomessakin oli pieni joukko tutkijoita, kuten Metsäntutkimuslaitoksen Risto Jalkanen, jotka ymmärsivät, että ilmiön taustalla olivat poikkeuksellisen sateiset ja kylmät kesät, jotka edistivät puita kiusaavan surmakkasienen kasvua ja siten versosurman leviämistä.

Toisinajattelevat tutkijat kuten norjalainen geologi Ivan Rosenqvist 1984 buuattiin ulos tieteellisistä konferensseista. Yhdysvaltalainen ympäristötieteilijä Fred Singer aiheutti pahennusta sanoessaan, että miljoonan dollarin metsäongelmaa ollaan torjumassa miljardin dollarin ratkaisuilla. Media ei kuitenkaan halunnut kuunnella, että luonto oli itse aiheuttanut tuhonsa, vaan piti viimeiseen asti kiinni ihmissaasteteoriasta. Päät kääntyivät vasta, kun puut olivat karistaneet sienet hartioiltaan ja kasvoivat yhtä vihreinä kuin ennen kohua. Happosadetuho muuttui hetkessä ympäristöskandaalista vaietuksi tiedeskandaaliksi. Vannoutuneita poliittisia ekomatkaajia se ei haitannut, koska he etsivät aina edestään seuraavaa katastrofia katsomatta taakseen toteutuiko edellinen uhkakuva vai ei.

Ruotsin ympäristöministeri Birgitta Dahl, joka puolusti muun muassa Pol Potin ja punaisten kmerien kansanmurhahallitusta Kambodžassa, hyökkäsi Margaret Thatcherin ”likaisen” Englannin kimppuun ja lapioi ruotsalaista rahaa sikäläiselle ympäristöjärjestölle (Friends of the Earth). Ruotsin hallitus perusti Lontooseen vuonna 1982 jopa happosadesihteeristön (The Secretariat against Acid Rain), jonka kautta se pesi järjestöille 15 miljoonaa kruunua vuosittain. Britit valittiin kohteeksi, vaikka Itä-Saksan ja Puolan päästöt olivat kymmenen kertaa Englantia suuremmat.


keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Blogisti debatoimassa professori Atte Korholan kanssa ilmastonmuutoksesta Radio Deilla

Sain eilen 3.10.2017 iltapäivällä puhelinsoiton Radio Dein toimittajalta. Hän selitti aluksi, mistä oli saanut yhteystietoni, ja sitten esitti melkoisen määrän ilmastonmuutosaiheisia kysymyksiä, joihin vastailin lounaani valmistelun ohessa. Puhelun lopuksi toimittaja esitti kutsun tänään (4.10.) aamulla suorana lähetettävään Dein ohjelmaan, Viikon debattiin, jossa aiheena olisi ilmastonmuutos. 

Kun kyselin, kenen kanssa pitäisi debatoida, toimittaja ehdotti jotakuta vihreää poliitikkoa. Minä annoin ymmärtää, etten ole kiinnostunut jankuttamisesta henkilöiden kanssa, joiden suhtautuminen aiheeseen usein on herkän uskonnollinen ja vähemmän faktoihin pureutuva. Taisin vihjata, että keskustelisin mieluummin jonkun edes vähän asiaan perehtyneen kanssa. No, parin tunnin kuluttua tuli tieto, että Helsingin yliopiston ympäristömuutoksen professori Atte Korhola olisi käytettävissä lähetykseen, ja minä myös sitten lupauduin.

Aamuinen kokemus oli minulle avartava, sillä en ole muutamaa kauan sitten tehtyä haastattelua lukuun ottamatta joutunut juoksemaan mediastudioissa ja varsinkaan suorissa lähetyksissä. Jätän kokemukseni muun kommentoinnin pääosin niille lukijoille, jotka jaksavat tuon pitkän lähetyksen kuunnella. Olen blogin kautta sitä kuuntelevia palkinnut leikkaamalla pari pitkähköä radiomainosjaksoa pois.

Olen käynyt kuuntelemassa muutamia professori Korholan luentoja, nähnyt häntä joissakin debateissa sekä kuullut ja lukenut hänen käsityksistään valtamediasta. Muutaman Korholan tutkimuspaperinkin olen lukenut. En kuitenkaan tunne Korholaa, eikä hänellä liene ollut mitään käsitystä minusta. Ehkä siksi hän suostuikin debattiin? Suostuisiko toista kertaa? Ehkäpä, sillä ei tuo debatti mennyt ainakaan kammoamani jankkaamisen puolelle tai ollut muutenkaan epäkorrektia. Mutta sanon kuitenkin yhden asian, joka särähti korvaani pariin kertaan.

Professori Korhola luonnehti minua pariin otteeseen ehkä hiukan vähättelevästi kansalaistieteilijäksi ja osittaistotuuden siementäjäksi. Vaikka Korholan ilmaukset eivät sinänsä olleet loukkaavia, niitä voi kutsua ad hominem -argumentoinniksi, jota minun opiskeluaikanani korkeakouluissa – ja myöhemmin myös työelämässä – opetettiin välttämään. Sen käyttämisestä kun voi kuulijoille jäädä epäilys, että asia-argumentit ovat loppumassa.


lauantai 12. elokuuta 2017

Luciferia etsimässä säädatasta

Helsingin Sanomat julkaisi 7.8.2017 jutun otsikolla ” Yli 40 asteen lämpötiloista kärsivä Välimeri on ilmastonmuutoksen ”murheenkryyni”, joka näyttää lämpenevän muita alueita enemmän, sanoo asiantuntija – mutta miksi lämpö kiertää Suomen?”.  Seuraavassa muutamia otteita tuosta jutusta ja tuttuun tyyliin myös blogistin kommentteja.

HS:n kuvitusta: Miehet uivat suihkulähteessä Unkarin pää-
kaupungissa  Budapestissa viime viikolla. Tällä viikolla kylpylä-
kaupunkiin on luvattu 35 astetta lämmintä.
(KUVA: LASZLO BALOGH / REUTERS)
ETELÄ-EUROOPPAA viime päivinä koetellut raju helleaalto on nostanut lämpötilat paikoitellen yli 40 asteeseen. Tukalissa lämpötiloissa on hikoiltu Portugalista Turkkiin ulottuvalla vyöhykkeellä.

Aivan! Heinäkuun loppu ja elokuun alkupuoli ovat ihan vanhastaan lämpimintä aikaa kaikkialla Euroopassa. Helleaallot ovat tyypillisiä tälle vuodenajalle. Yli 40 asteen korkeimmat päivälämpötilat kuuluvat niin ikään normaaliin ilmastoon Välimeren tuntumassa. Korkein varjossa mittaamani ilmanlämpötila oli 44 astetta eräällä työmatkalla Kaakkois-Turkissa elokuussa 2007. Kun parin tunnin ulkoilmareissulta pääsi takaisin ilmastoituun autoon, jonka sisälämpötila ei laskenut täysillä toimivasta ilmastoinnista huolimatta 32 astetta alemmas, tuntui kuin olisi hypännyt kylmävarastoon.

Viikonloppuna kuolemantapauksista on raportoitu ainakin Italiassa, Romaniassa ja Puolassa, kertoi uutistoimisto Reuters. ”On selvää, että Luciferin takia on kuollut suuri määrä jo valmiiksi sairaita ihmisiä”, kertoo Maailman ilmatieteenjärjestön pääsihteeri Petteri Taalas. Hellekuolemat johtuvat korkeiden lämpötilojen lisäksi esimerkiksi onnettomuuksista. Lisäksi korkeat lämpötilat ovat vaaraksi ihmisille, joilla on esimerkiksi sydän-, verenkiertoelin- tai hengityselinsairauksia.

Kyllähän se on totta, että altistavan helteen vaikutukset voivat sammuttaa jo viimeisillään ja heikosti lepattavan elämän liekin. Mutta tutkimusten mukaan kylmyys on kuitenkin 3 – 20 kertaa hurjempi tappaja. Minä en nyt tässä bloggauksessa lähde kiistelemään Petteri Taalaksen kanssa tuosta asiasta. Keskityn muuhun, mutta jos lukija haluaa tutustua tutkittuun tietoon asiasta, tarjoan tätä ja tätä kirjoitusta.

PÄÄSYYLLINEN helleaaltoon on Taalaksen mukaan ilmastonmuutos. Luciferia muistuttavia helleaaltoja on koettu Euroopassa aiemminkin. Vuonna 2010 Suomi sai kokea osan Venäjää piinanneesta helleaallosta, joka aiheutti esimerkiksi lukuisia maastopaloja ja arviolta noin 50 000 ihmisen ennenaikaisen kuoleman. Vuonna 2003 Keski-Eurooppaa ja etenkin Ranskaa kiusannut helle tappoi arviolta noin 70 000 ihmistä. ”Ilmastonmuutoksen kannalta etenkin Välimeren alue on murheenkryyni. Se näyttää lämpenevän muita alueita enemmän, minkä lisäksi sademäärät ovat laskussa, mikä aiheuttaa kuivuusongelmia”, Taalas sanoo.


Selvä! Jos nyt ymmärrän oikein, Taalas tarkoittaa, että ennen viimeaikojen ilmastonmuutosta tällaisia helleaaltoja ei ollut tai ainakin ne olivat lievempiä. Tutkitaanpa Euroopan säädataa, jota meillä ei valitettavasti ole mitattuna nykyaikaisin instrumentein kovin pitkältä ajalta.

Kuva 2
Hain ECA&D-säätietokannasta seitsemän viereisessä kartassa (kuva 2) näkyvän sääaseman päivittäiset lämpötila- ja sadantatiedot, joista työstin alla olevat graafit. Tarkoitukseni oli vastata seuraaviin kysymyksiin:
1.       Ovatko kesän hellepäivät (lämpötila > 25 astetta C) lisääntyneet? 
2.       Ovatko hellejaksojen pituudet kasvaneet? Tällä on hyvin suuri merkitys, sillä tutkimusten mukaan vasta yli kolme päivää kestävillä hellejaksoilla näyttää olevan vaikutusta ihmisten kuolleisuuteen.
3.       Onko helteiden kovuus kasvanut? Tätä koetin selvittää laskemalla kesän korkeimman lämpötilan kehitystä.
4.       Onko kesäisessä sadannassa tapahtunut vähenemistä, kuten Taalas väittää?
Jostain syystä Petteri Taalas unohti vakiosanomastaan viestin, jonka mukaan sademäärät ovat laskeneet, mutta rankkasateiden määrä on kasvanut. Viidentenä asiana selvitin vielä tuon asian.

Ongelmallista on tosiaan se, että helposti on saatavilla vain vähän pitkäaikaista ja katkeamatonta säätietoa. Valitsin nuo sääasemat em. kriteerien perusteella. Parhaimmillaan niiden tiedot ulottuvat 1800-luvun lopulle ja huonoimmillaan 1920-luvun alkuun. Joka tapauksessa kaikkien käyttämieni sääasemien tiedot ulottuvat useita vuosikymmeniä 1960-luvun taakse, mitä monet pitävät rajana ihmisperäisen ilmastovaikutuksen dominanssille.

No, lähdetään katsomaan sääasemien dataa. Sitä ennen kuitenkin muutama tärkeä ilmoitus datan lukijalle: Ensiksikin olen laskenut kaikki graafit 10 vuoden liukuvalla keskiarvolla saadakseni ilmastollisen muutoksen esiin. Siis jokainen kuvaajan arvopiste kertoo pystyakselin muuttujan keskiarvon vaaka-akselin vuotta edeltäneiltä 10 vuodelta. Esimerkiksi kuvassa 3 olevan kuvaajan ensimmäinen piste (1913) kertoo, että Los Llanosin mittaamien kesäkuukausien hellepäivien määrän keskiarvo vuosina 1904 – 1913 oli 79,5.

Olen nuo graafien pystyakselit mitoittanut neljän standardipoikkeaman mukaisesti. Se siis tarkoittaa, että 95 % vuosittaisista mittaustuloksista mahtuisi graafiin. Kun nyt katsot noita 10 vuoden liukuvia keskiarvoja, näet, josko jokin niistä pyrkii graafialueen ulkopuolelle. Silloinhan olisi kyse todella merkittävästä muutoksesta. Jos graafit pysyvät keskialueella, osoittaisivat myös tilastolliset testit lähinnä satunnaisvaihtelua – siis kohinaa, jolloin suureen huoleen ei ole aihetta.

1. Iberian niemimaa, Los Llanos (Espanja) (Kuva 3)

Kuvan vasemman yläkulman graafin pisteviiva, joka esittää varsinaisen kuvaajan lineaarista trendiä, osoittaa kesäkuukausien hellepäivien määrän nousua 1900-luvun alun keskimääräisestä noin 80:stä 2000-luvun alun 85:een. Toisaalta kuvaaja näyttää tuon tason saavutetun jo 1940-luvulla ensimmäisen kerran. Selvä muutos näkyy myös hellejaksojen pituudessa (keskimmäinen graafi ylhäällä). Kesän pisin hellejakso siis näyttäisi kestävän nykyisin 10 päivää pidempään kuin 100 vuotta sitten.

Kuva 3

Lineaarinen trendi oikean yläkulman graafissa kertoo niin ikään kesien korkeimman lämpötilan noususta noin asteella, mutta varsinaisesta kuvaajasta näemme, että maksimilämpötiloilla mitattuna Los Llanosin keskimäärin kuumimmat kesälämpötilat mitattiin 1970-luvulla ja 1980-luvun alussa. Itse asiassa Los Llanosin lämpötilaennätys on vuodelta 1901 oleva +45 astetta. Mutta nuo yksittäiset mittaukset ovat säätä, eivätkä kuvaa ilmastoa siten kuin vähintään 10 vuoden mittausten keskiarvot. Vuosien 1904-1913 maksimilämpötilojen keskiarvo on kuitenkin korkeampi kuin vuosien 2007-2016. Lineaarinen trendi siis viittaa siihen, että alueen kesät ovat nykyisin keskimäärin vähän lämpimämpiä kuin 1900-luvulla, mutta mitään ennennäkemätöntä ei Los Llanosin säähistoriassa ole viime aikoina nähty lämpötilojen osalta.

Sain Los Llanosia paremmat (=kattavammat) sadantatiedot Dorecan sääasemalta (alemmat graafit). Vasemmanpuoleisen graafin mukaan kesäsateet ovat hieman vähentyneet viimeisen 100 vuoden aikana. Ehkä Taalas onkin oikeassa, sillä kyllä Los Llanos ja Doreca vähän sen suuntaisesta todistavat? Toisaalta Dorecan aseman tietojen mukaan Taalaksen usein esittämä väite rankkasateiden yleistymisestä ei sen osalta pidä paikkaansa (oikeanpuoleinen graafi).

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Ilmastopakolaisuus MTV3:n uutisissa ja todellisuudessa


Kun tämä ilmastonmuutoksen ja pakolaisuuden yhdistäminen näyttää käyvän yhä yleisemmäksi, tarkistetaan muutamia faktoja maikkarin jutun pohjalta. Olen alla olevaan tekstiin jättänyt suoria lainauksia jutusta (sisennettynä ja kursivoituna). Omat kommenttini ovat normaalitekstillä.
Jos ilmastonmuutosta ei pystytä torjumaan tehokkaasti, ympäristötuhojen vuoksi kotinsa jättäviä ihmisiä voi pian olla kymmenien miljoonien sijaan satoja miljoonia. YK:n pakolaisjärjestön arvion mukaan vuosina 2008–2015 ympäristösyistä pakenevia oli jo yli 26 miljoonaa.
Kuvassa 1 oleva Hermann Josef Hackin teos
 World Climate Refugee Camp Hannoverissa
 esitti 600 pientä ilmastopakolaisten telttaa.
Maikkarin toimittaja yhdistää heti jutun ingressissä pakolaisuuden, ympäristön muuttumisen ja ilmastonmuutoksen. Maailmassa on kyllä aiemmilta kotiseuduiltaan ympäristöllisistä syistä - mm. maanjäristyksen, kuivuuden, hirmumyrskyjen aiheuttamien tulvien jne. - muualle muuttaneita ihmisiä. Monilla alueilla tavanomaisin syy muuttaa pois johtuu siitä, että kotiseudulta ei enää löydy elantoa rajusti viime vuosikymmeninä kasvaneelle väkimäärälle.

Näistä syistä muuttaneita voi olla enemmänkin kuin UNHCR:n arvioimat 26 miljoonaa, mutta pakolaisiksi heitä ei silti määritellä. Useimpien kohdalla kyse ei ole edes pakomatkasta, eikä se kenenkään kohdalla liene paljon puhuttu ilmastonmuutos. Muistammehan, että sää on aina kyennyt tuomaan tulvia, kuivuutta tai muita ihmisille vaikeita ilmiöitä. Niihin ei sään muutosta tarvita, sillä maailman joissakin osissa ne ovat samalla tavalla normaaleja asioita kuin hyttyset Suomen kesässä.
Valtaosa heistä liikkui kotimaansa sisällä tai lähialueilla, enimmäkseen Aasiassa, mutta hiljalleen pakomatkat alkavat ulottua kauemmas.
– Todennäköistä on, että alamme ennen pitkää myös Suomessa nähdä pakolaisten joukossa ihmisiä, joiden voidaan sanoa olevan ilmastopakolaisia, Suomen pakolaisavun toiminnanjohtaja Annu Lehtinen sanoo. Hän lisää, että on hankala arvioida, monenko vuoden päästä ilmastopakolaiset saapuvat.
Hmm... Yritin etsiä uutisia ilmastopakolaisista, mutta en kuvaa 1 vakuuttavampaa tulosta netistä löytänyt. Eikä taiteilija Hackin työ vakuuttanut. Vaikuttaakin siltä, että ainuttakaan ilmastonmuutoksesta johtuvaa ilmastopakolaista ei ole maailmalta tavattu. Myöskään sään vaihtelun seurauksena muuttavia ei määritellä pakolaisiksi kansainvälisessä tai kansallisissa lainsäädännöissä. Ilmastopakolaisuus näkyy oikeastaan vain pakolaisuudella leipänsä tekevien järjestöjen, kuten Suomen pakolaisavun, myynninedistämispuheissa ja ilmastonmuutoksen politisoineiden tahojen unelmissa.
– Kansainvälisen yhteisön teot ilmastonmuutoksen hidastamiseksi vaikuttavat olennaisesti siihen, laskemmeko tulevina vuosikymmeninä ilmastopakolaisten määrää sadoissa miljoonissa.
Kuva 2: Englannin kuningas Knut manaamassa
vuoroveden nousun loppua 1000-luvun alussa
Olen eri mieltä toiminnanjohtaja Lehtisen väittämästä monestakin syystä. Ensinnäkään ei ole vakuuttavaa tieteellistä näyttöä siitä, että ilmastonmuutos olisi vaikuttanut pakolaisuuteen. Pakolaisuus on muutenkin juurisyiltään niin monitahoinen asia, että sen ymmärtämiseksi eivät riitä Lehtisen väittämän kaltaiset perusteettomat pelkistykset. Toiseksi ei ole empiiristä näyttöä siitäkään, että kansainvälinen yhteisö kykenisi säähämme vaikuttamaan. Sen sijaan on paljon historiallista näyttöä alkaen jo muinaisista imperiumeista siitä, että edes maailman mahtavimmat eivät ole kyenneet säähän vaikuttamaan (Kuva 2). Tosin jännittyneenä seuraan mittaustuloksista, josko USA:n presidentti Obaman lupaama merenpinnan nousun hidastuminen olisi todellisuutta. Vielä en ole siitä näyttöä saanut.

Ainoa keino lisätä ilmastopakolaisuutta nykyiseltä nollatasolta olisi se, että pakolaisuuden käsitettä muutettaisiin. Siihen pitäisi sisällyttää määritelmä, jonka mukaan lähes mikä tahansa kovempi sääilmiö oikeuttaisi pakolaisasemaan. Tähän nämä leipänsä pakolaisuudesta tienaavat tahot ymmärrettävästi pyrkivätkin - markkinat pitää saada laajemmiksi.
Vielä ilmastopakolaisuuteen ei ole Suomessa juuri varauduttu. Esimerkiksi Maahanmuuttovirastolla ei ole erillistä ohjeistusta ilmastopakolaisuuteen liittyvien oleskelulupahakemusten käsittelyyn – eikä sellaisia hakemuksia ole toistaiseksi vastaanotettukaan. Luonnonkatastrofien heikentämät asuinolosuhteet on voitu mainita hakemuksissa muiden syiden joukossa, kertoo turvapaikkayksikön tulosalueen johtaja Juha Similä.
Kuva 3: MTV3:n jutun kuvituskuvassa esitetään Etiopian
kuivuusalueiden asukkaiden evakuointia vuonna 1983.
Ilmastopakolaisuudesta on kyllä virastossa keskusteltu.
– Somalian osalta päivitimme vastikään hakemusten käsittelyohjeita, ja niissä otetaan huomioon kuivuus, josta maassa on kärsitty.
Johtaja Juha Similälle tiedoksi se, että ajoittainen kuivuus on normaali ja Afrikan sarven alueen ilmastoon kuuluva sääilmiö. Maailmassa on aika paljon muitakin alueita, joissa on jo vuosimiljoonien ajan kärvistelty joko kuivuuden, ylenpalttisten sateiden, kylmyyden, kuumuuden, lumisuuden tai muun ajoittain ikävän sääilmiön kanssa.
Suomi noudattaa kansainvälisiä pakolaissopimuksia, jotka puhuvat vainon kohteeksi joutumisesta. Vainolla on oltava tekijä, esimerkiksi maan viranomainen tai valtaa pitävä terroristijärjestö. Ilmastonmuutos ei itsessään kelpaa tekijäksi.
– Kansainväliset sopimukset eivät tunnista ilmastopakolaisuuden määritelmää, Lehtinen toteaa.